Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
On ilmeistä, että Kuopion Palloseura on toistaiseksi mittatikkuna muille miesten joukkueille Suomessa. Se on voittanut kaksi edellistä Suomen-mestaruutta, ja tänä keväänä siitä tuli ensimmäinen suomalaisseura eurocupin pudotuspeleissä.
Tilastopalvelu Soccer-Rating.comin mielestä KuPS on kuitenkin vasta 35:s paras suomalaisjoukkue. Pohjois-Savon ylpeys on sivuston mukaan samaa tasoa espanjalaisen amatööriseuran Peña Deportivan kanssa.
Suomen paras joukkue, Turun Inter, on yhtä hyvä kuin Englannin Mestaruussarjassa pelaava Derby County tai Valko-Venäjän hallitseva mestari ML Vitebsk (ulkoinen linkki).
Soccer-Rating.comin selkeästi järjenvastaista näkemystä selittää se, että sivusto hahmottaa kunkin joukkueen tason vedonlyöntikertoimien perusteella. Konferenssiliigan pudotuspelit ovat vääristäneet niitä KuPSilta.
Otteluruuhkan takia kuopiolaiset pelasivat Liigacupissa pitkälti akatemiajoukkueella, mikä peilautui tietysti myös pelien ennakko-odotuksiin. Koska tätä viitekehystä ei ole huomioitu, KuPS on näyttänyt algoritmin silmissä surkealta. KuPSia ei auttanut sekään, että se oli selvä altavastaaja Lech Poznanin edessä Konferenssiliigassa.
Vaikka saksalaisomisteinen Soccer-Rating.com kalpenee suosiossa futismedioiden raskassarjalaisille, ei se ihan vähäpätöinen sivusto ole. Se tavoittaa enemmän käyttäjiä kuin esimerkiksi sisarlehtemme Laliiga.com, käy ilmi Similarwebin julkisesta datasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Kap Verde ei suostunut vastaamaan kysymyksiin MM-kapteeninsa raiskausepäilystä
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin