Trump hämmentää puheillaan – jälleen uusi kannanotto MM-kisoista
Donald Trump julkaisi aiemmin Truth Social -viestipalvelussa päivityksen, joka tulkittiin laajalti puolittaisena uhkauksena Iranin jalkapallomaajoukkueelle.
– Iranin maajoukkue on tervetullut MM-kisoihin, mutta en todellakaan usko, että heidän olisi järkevää tulla turnaukseen oman henkensä ja turvallisuutensa takia, Yhdysvaltain presidentti kirjoitti.
Iranin osallistumisesta MM-turnaukseen on nyt epävarmuutta, sillä maa on urheiluministeriään Ahmad Donyamalia myöten kommentoinut, ettei kisoihin tuleminen vaikuta todennäköiseltä Yhdysvaltojen ja Israelin sotatoimien takia.
Trump sai aiemmasta lausunnostaan kritiikkiä, ja esimerkiksi Iranin jalkapallomaajoukkue tulistui julkaisten Instagram-tarinassaan tulikivenkatkuisen vastauksen.
Nyt tuli uusi viesti
Nyt Trump on julkaissut Truth Socialissa uuden viestin, jossa hän vaikuttaa pakittelevan aiemmasta lausunnostaan. Hän ei mainitse suoraan Irania, mutta päivityksestä on pääteltävissä, että Trump viittaa myös Iraniin puhuessaan kohtelusta ja turvallisuudesta.
– USA ei malta odottaa MM-kisojen järjestämistä. Liput myyvät kuin häkä! Siitä tulee Yhdysvaltain historian merkittävin ja turvallisin urheilutapahtuma. Kaikkia pelaajia, tuomareita ja faneja kohdellaan kuin tähtiä, joita he ovatkin, Trump muotoili.
Trump aiheutti aiemmin maaliskuussa kohua sanomalla Politico-lehdelle, ettei häntä kiinnosta lainkaan, pelaako Iran MM-turnauksessa vai ei.
Iran on arvottu lohkoon, jossa se pelaa Belgian, Uuden-Seelannin ja Egyptin kanssa. Kaikki lohkopelinsä Iran pelaa Yhdysvalloissa, ellei muutoksia tehdä.
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Nyt näkee huippujalkapalloa ilmaiseksi! – Viaplaylta kova tiedote
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Näin lähellä Kylian Mbappé oli Ballon d’Oria – äänet paljastuivat
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Suurseurojen välinen ottelu myrskyn silmässä – boikottia vaaditaan
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus