Useita loukkaantuneita Rangersin ja Celticin kaaoksessa – Viljami Sinisalo kommentoi
Skotlannin cupin puolivälierä Rangersin ja Celticin välillä päättyi kaoottisissa tunnelmissa, kun seurojen faneja rynni sankoin joukoin kentälle pelin päätyttyä.
Celtic voitti ottelun rangaistuspotkuilla. Pian tämän jälkeen tilanne eskaloitui väkivaltaiseksi. Kasvonsa peittäneet ihmiset heittelivät pyroja ja vastustivat järjestyksenvalvojia ja poliiseja.
Skotlannin poliisi ilmoitti ottelun jälkeen tutkivansa ”häpeällisiksi” kuvaamiaan tapahtumia. Poliisin mukaan Glasgow’n derbyn jälkikahakoissa loukkaantui useita ihmisiä.
Poliisin mukaan kahakoinnin osallisia henkilöitä on pidätetty. Järjestyksenvalvojat ja poliisit saivat tilanteen hallintaan minuuteissa ja erottivat Rangersin ja Celticin kannattajat toisistaan pitkällä ihmismuurilla, mutta vahinkoa oli jo ehtinyt tässä vaiheessa jonkin verran syntyä.
Suomalainen ottelussa
Viljami Sinisalo pelasi ottelussa Celticin maalilla. Hän kommentoi ottelua The Athleticin mukaan seuraavasti.
– Se (huliganismi) oli harmittavaa. Maailmassa ei ole vastaavanlaisia paikallispelejä, eivätkä nuo tapahtumat poista sitä, mitä tänään saavutimme. Voitimme ja etenimme seuraavalle kierrokselle, ja se on oikeastaan nyt ainoa asia, mihin me voimme keskittyä, suomalaistorjuja sanoi.
Viranomaisten mukaan pelin jälkeisissä kahakoinneissa käytettiin väkivaltaa, ja osa katsojista kantoi mukanaan varustusta, joka viittasi siihen, että stadionilla oli tarkoituskin aiheuttaa vahinkoa.
Jo ottelua ennen oli järjestyshäiriöitä ja viivästyksiä, kun stadionille änkesi sisään katsojia, joilla ei ollut lippua otteluun.
Poliisin lisäksi Skotlannin jalkapalloliitto on ilmoittanut tuomitsevansa Old Firmin tapahtumat Ibrox-stadionilla ja aloittavansa tapahtumista oman tutkintansa.
Jos et näe alla olevaa X-videota, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja