Valmentaja kärkkyi suojatiltaan Onlyfans-kanavaa – näin hän puolustautuu
Filipe Pereira, joka tunnetaan myös nimellä Filipe Linz, on saanut yhden vuoden ja 15 päivän toimitsijakiellon seksuaalisesta häirinnästä ja syrjinnästä portugalilaisseura Guia FC:ssä. Lisäksi Linzille on määrätty tuhat euroa sakkoja, uutisoi Record (ulkoinen linkki).
Portugalin jalkapalloliiton avaamassa tutkinnassa selvisi, että Linz oli lähettänyt valmentamilleen Guian naispelaajille säädyttömiä viestejä. Yhdessä viestissä hän ehdotti, että pelaajan kannattaisi kuvata itsestään aikuisviihdesisältöä Onlyfans-nettisivustolle, ja vakuutti, että hän maksaisi sisällöistä.
Eräässä toisessa viestissä Linz puhui suihkussa käymisestä yhdessä.
Linz valmensi Guian naisten joukkuetta neljän kauden ajan ennen siirtymistään miesten joukkueen peräsimeen. Portugalin lajiliitto on hyllyttänyt kuukaudeksi Guian puheenjohtaja Alexandre Reisin, varapuheenjohtaja Sandra Santosin ja kolmannen johtohenkilön Sandra Vicenten, koska nämä olivat lukinneet Linzin valmennettavien jättämät valitukset lukkojen taakse.
Linz kirjoitti viime viikolla Instagramissa puolustuksekseen, että viestejä ei ollut tarkoitettu julkisuuteen ja että ne sen takia kuulostavat pahoilta.
– Tilanne johtuu enimmäkseen [pelaajien] reaktiosta pienentyneeseen [vastuuseen joukkueessa]. Sitä seurasi kanssapelaajien vaikutus ja yritys punoa narratiivia, joka ei vastaa sitä, mitä oikeasti [on] tapahtunut, Linz esitti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä