Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
Jalkapallon MM-kisat järjestetään Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa 11.6.–19.7.2026. Suomessa otteluita seurataan vuorotellen Ylen ja MTV:n kanavilla.
Yle ja MTV tiedottavat näyttävänsä turnauksen yhdessä. Molemmat esittävät puolet MM-kisojen otteluista. MTV ja Yle välittävät otteluita suorana vuoropäivinä, kapulan vaihtuessa aina uuden otteluillan alkaessa.
MTV esittää avauspäivän ottelut ja Yle jatkaa seuraavana päivänä. Kisojen huipennuksesta MTV esittää pronssiottelun ja Yle finaalin.
Ylen puolella ottelut näkyvät TV2-kanavalla ja Yle Areenassa. MTV:n puolella otteluita näytetään maksullisessa suoratoistopalvelu MTV Katsomossa ja MTV:n maksukanavilla. MTV3-kanavalla nähdään jokaisen MTV:n ottelupäivän kaksi ensimmäistä peliä, eli yhteensä 32 ottelua.
Löydät MM-kisojen alkulohkot painamalla tästä.
Ylen MM-kisatiimi
Juontajat: Riku Salminen ja Anni Jämsä.
Selostajat: Matti Härkönen, Simo Leinonen, Velja Engström, Toni Saukkola, Tero Kainulainen, Mikko Aaltonen ja Juhavaltteri Salminen.
Asiantuntijat: Teemu Pukki, Niklas Moisander, Erkka V. Lehtola, Toni Koskela ja Paulus Arajuuri.
MM-kisoissa paikan päällä: Toimittaja Jelena Leppänen ja asiantuntija Antti Pohja.
MTV:n MM-kisatiimi
Juontajat: Peetu Pasanen ja Minna Korkka.
Selostajat: Tuomas Virkkunen, Lauri Kottonen, Kim Kallström, Tero Karhu, Teppo Laaksonen ja Julius Sorjonen.
Asiantuntijat: Jari Litmanen, Mika Väyrynen, Antti Niemi, Mehmet Hetemaj, Juho Rantala ja Pekka Lagerblom, Joel Pohjanpalo ja Nora Heroum.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos