Kolmas peräkkäinen fiasko – Gennaro Gattuso: ”Emme ansainneet tätä”
Italian A-maajoukkueen päävalmentaja Gennaro Gattuso ei onnistunut johdattamaan Azzurria tulevan kesän MM-kisoihin.
Italia kärsi ratkaisevassa karsintaottelussa tappion Bosnia ja Hertsegovinalle rangaistuspotkukilpailun jälkeen tiistaina.
Entinen Italian maajoukkuepelaaja ja AC Milan -legenda nimitettiin tehtävään viime kesäkuussa silmällä pitäen tulevia MM-kisoja. Gattuso otti pestin vastaan Juventuksen nykyisen päävalmentajan Luciano Spallettin seuraajana.
Tappion myötä Italialta jää väliin jo kolmannet MM-kisat peräkkäin. Ottelun jälkeen Gattuso ei halunnut kommentoida omaa tulevaisuuttaan.
– Minua ei kiinnosta puhua tulevaisuudestani. Meidän pitäisi puhua Italiasta ja jälleen suuresta takaiskusta, vaikka tällä kertaa emme ansainneet tätä.
– Näytimme kentällä tunnetta ja pelasimme yli puolet varsinaisesta peliajasta kymmenellä miehellä. Olemme pettyneitä, mutta tämä on jalkapalloa, Gattuso totesi.
Gattuson sopimus ulottuu tämän kesän MM-kisojen loppuun. Sopimukseen olisi sisältynyt optio jatkosta vuoteen 2028 saakka, mikäli Italia olisi selvittänyt tiensä lopputurnaukseen Pohjois-Amerikkaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uskomaton tilasto – tämä kuvastaa Espanjan ylivoimaa
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta

