Mircea Lucescu on kuollut
Jalkapallolegenda Mircea Lucescu on kuollut, kertovat useat mediat kuten esimerkiksi Sky Italia.
Lucescu kuoli 80 vuoden iässä tänään tiistaina. Hän toimi viimeisiin päiviinsä saakka Romanian miesten maajoukkueen päävalmentajana.
Lucescu kertoi hiljattain kärsivänsä sairaudesta. Hän oli terveysmurheistaan huolimatta valmentamassa Romaniaa maaliskuun maaotteluikkunassa.
Futislegenda toimi päävalmentajana vielä Romanian MM-jatkokarsintaottelussa Turkkia vastaan. Romania hävisi ottelun, ja Lucescun oli tarkoitus luotsata maataan vielä ystävyysottelussa tämän jälkeen.
Lucescu kuitenkin tuupertui maajoukkueen harjoituksissa sydänvaivojen vuoksi, ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Myöhemmin kerrottiin, että Lucescu sai sairaalassa sydänkohtauksen ja hänet vaivutettiin koomaan.
Mittava ura jalkapallossa
Pitkän linjan futishahmo pelasi urallaan hyökkääjänä ja aloitti aikuisten tasolla jo vuonna 1963 Dinamo Bukarestin paidassa. Dinamon lisäksi hän edusti Corvinul Hunedoaraa ja lainapestillä Sportulia.
Lucescu edusti Romanian maajoukkuetta pelaajana 64 ottelussa. Hän teki niissä yhdeksän maalia. Lucescu toimi vuoden 1970 MM-kilpailuissa Romanian kapteenina.
Lucescu aloitti valmentajana vuonna 1979 jatkaessaan samalla pelaajana Corvinulissa. Tästä alkoi mittava valmennusura, jonka etappeja olivat Romanian maajoukkue, Dinamo Bukarest, Pisa, Brescia, Reggiana, Internazionale, Rapid Bukarest, Galatasaray, Beşiktaş, Šah’tar Donetsk, Pietarin Zenit, Turkin maajoukkue, Kiovan Dynamo ja jälleen Romanian maajoukkue.
Lucescu voitti pelaajana Romanian mestaruuden seitsemän kertaa ja valmentajana kaksi kertaa. Hän muun muassa voitti Turkin mestaruuden valmentajana kahdesti, yhden Uefan Supercupin, kertaalleen Serie B:n, yhdeksän Ukrainan mestaruutta sekä yhden Uefa Cupin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken