Palaako Roberto Mancini Italian päävalmentajaksi? Näin hän vastasi
Kuka on Italian seuraava päävalmentaja?
Gennaro Gattuso ei onnistunut viemään maata MM-kisoihin jatkokarsinnoista. Hän jätti pestinsä Bosnia-Hertsegovinalle kärsityn tappion jälkeen.
Italia ei ole päässyt kolmiin viime MM-kisoihin. Edellisellä yrityksellä päävalmentajana oli Roberto Mancini, joka tosin johdatti italialaiset aiemmin EM-kultaan.
– Joskus uskomattomia asioita tapahtuu, se on jalkapalloa. Täytyy vain kääriä hihat ja jatkaa yrittämistä, Mancini totesi italialaisessa palkintogaalassa Football-Italian mukaan.
Azzurrin ex-luotsi ei ollut huolissaan maajoukkueen tilasta.
– Maajoukkueeseen tulee kyllä tulevaisuudessa hyviä nuoria pelaajia, ja sama koskee seurajoukkueita.
Paluu?
Italian päävalmentajaksi on tuotu huhuissa esimerkiksi Massimiliano Allegria ja Antonio Contea.
Mancinilta kysyttiin suoraan, onko hän itse halukas palaamaan Italian päävalmentajaksi.
– Olen täällä vastaanottamassa palkintoa, en puhuakseni jostain muusta. Seuraava kysymys.
Italian päävalmentajan tehtävistä lähdettyään Mancini siirtyi Saudi-Arabian maajoukkueen luotsiksi. Matka jatkui viime vuonna Qatarin liigaan.
Mancinilta tiedusteltiin, onko hänelle soiteltu ja samalla kyselty muualle.
– Minun täytyy keskittyä valmentamaan Al-Saddia tämän kauden loppuun. Puhelimeni soi joskus. Esimerkiksi lapseni soittelevat minulle, valmentaja kuittasi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Italian maajoukkue etsii uutta päävalmentajaa – sai Pep Guardiolalta vastauksen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Haastattelu: Ystävä houkutteli Razak Simpsonin Veikkausliigaan – tykästyi hiljaiseen Vaasaan
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Argentiinan maajoukkuetoppari jätti jäähyväiset – 17 vuoden ura päätökseen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- Ilves iskuasemista toiseen osaotteluun – näin kävi Islannissa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä