Äkkirikastunut nousukas tekemässä ”PSG:t” Englannissa
Kun englantilaisseura London City Lionesses nousi täksi kaudeksi Naisten Superliigaan, oli selvää, että sillä oli edellytykset säilyttää paikkansa pääsarjassa. Joukkue hankki bisnesmagnaatti Michele Kangin avulla muun muassa 34-vuotiaan hollantilaistähden Daniëlle van de Donkin ja Helmarien hyökkääjän Sanni Franssin.
Myös topparit Elena Linari, 32, Italiasta ja Alanna Kennedy, 31, Australiasta tulivat mukaan Lontooseen. Molemmat ovat maajoukkueissaan lähellä ottelutilaston kärkeä.
”Kokemus on valttia” -rekrytointitaktiikka on tuonut sarjataulukosta seitsemännen sijan.
Jos lehtihuhuja on uskominen, London City Lionesses laittaa uuden vaihteen silmään pian alkavana kesänä.
Mundo Deportivo uutisoi huhtikuussa, että Lionesses on laittanut paljon paukkuja kaksinkertaisen Ballon d’Or -voittajan, Alexia Putellasin, hankkimiseksi (ulkoinen linkki).
ESPN tietää kertoa, että Lionesses on myös Mapi Leónin perässä (linkki).
Sekä Putellas että León ovat FC Barcelonan avauskokoonpanon vakiokalustoa ja isossa osassa, kun joukkue pelaa Mestarien liigan loppuottelussa 23. toukokuuta.
Toimittaja Dom Smithin mukaan London City Lionesses on kiinnostunut maalivahti Mary Earpsista ja hyökkääjä Beth Meadista. Molemmat ovat ehkä jo parhaat päivänsä nähneitä supertähtiä.
Earpsilta, 33, julkaistiin viime vuonna omaelämäkerta. Meadin, 31, nimissä ovat Naisten Superliigan tärkeimmät syöttöennätykset.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Vuonna 2019 perustetun London City Lionessesin pelaajapolitiikassa on kaikuja ranskalaisesta Paris Saint-Germainista.
PSG räväytti kesällä 2012, jolloin miesten joukkueeseen tehtiin jättisatsauksia — heistä nimekkäimpinä Zlatan Ibrahimović ja Thiago Silva. Talvella joukkueeseen naarattiin David Beckham sekä brasilialainen Lucas Moura, joka oli PSG:n siihenastisen seurahistorian kallein hankinta.
Pariisissa käytettiin samaa taktiikkaa yhdeksän vuotta myöhemmin, kun se hankki liudan valmiita tähtiä: Lionel Messin, Gianluigi Donnarumman, Sergio Ramosin, Georginio Wijnaldumin ja Achraf Hakimin. Ostokuume tuotti tulosta viime kaudella Mestarien liigan voiton muodossa. Tosin suurimmat tähdet olivat jo ennättäneet poistua näyttämöltä siihen mennessä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović hehkuttaa Ranskan hyökkäystä: ”Pelottavaa”
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- Meksiko 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – peli alkoi tunnin myöhässä
- Ronald Koeman jättää Hollannin päävalmentajan pestin
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Saksan MM-pettymys käynnisti päävalmentajahuhut – Jürgen Kloppilta suora vastaus
