Jani Honkavaara halusi Ibrahim Cissén Djurgårdeniin – kertoi miksei siirto toteutunut
Jani Honkavaaran Djurgården kohtaa sunnuntaina vieraskentällä AIK:n.
Viikonlopun derbyyn on myyty jo lähes 50 000 lippua.
Djurgårdenille kyseessä on kauden toinen derby. Honkavaaran miehistö pelasi hiljattain 1-1-tasapelin Hammarbyn kanssa. Honkavaara ei ole toistaiseksi voittanut derbyä Djurgårdenin peräsimessä.
Honkavaara kohtaa sunnuntaina vanhan tutun, sillä luotsin kanssa Veikkausliigan mestaruutta syksyllä 2024 juhlinut Ibrahim Cissé edustaa AIK:ta.
Cissé siirtyi viime talvena vapaana agenttina AIK:hon riveihin, kun hänen sopimuksensa KuPSin kanssa päättyi.
Honkavaaran mukaan AIK:n lisäksi myös Djurgården on ollut Cissén kintereillä.
– Olimme kiinnostuneita Cisséstä. Hän on ulkomaalaispelaaja, ja kuten tiedämme, meillä oli viime kaudella niitä liikaa. Siksi Cissén hankkiminen ei ollut mahdollista.
– Cissé on hyvä pelaaja, mutta Allsvenskan on paljon Veikkausliigaa vaikeampi sarja, joten tämä on hänelle iso haaste. Cissé ei ole enää nuori pelaaja, mutta on kehittynyt ja kehittyy tulevaisuudessakin. Cissé on laadukas pelaaja, Honkavaara muistutti.
Djurgårdenin ja AIK:n välinen derby käynnistyy sunnuntaina Suomen aikaa klo 15.00.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan