Joonas Kolkka löysi uuden työpaikan
Joonas Kolkka, 51, on siirtynyt hollantilaisseura Helmond Sportin edustusjoukkueen valmennustiimiin.
Hollannin toisella sarjatasolla pelaava Helmond Sport tiedotti keskiviikkona palkanneensa Kolkan edustusjoukkueensa apuvalmentajaksi.
Kolkka lopetti mittavan pelaajauransa loppuvuodesta 2012.
Kolkka työskenteli sittemmin kymmenisen vuotta PSV:n junioriakatemiassa. Nyt luvassa on pesti Helmond Sportin edustusjoukkueen kakkosvalmentajana.
– Neuvottelut seuran kanssa olivat positiivisia ja selkeitä. Helmond Sportilla on selkeä suunta. Odotan innoissani sitä, että pääsen työskentelemään valmennustiimin ja pelaajien kanssa tunnistettavissa olevaa ja kilpailukykyistä joukkuetta varten, josta koko seura voi olla ylpeä, Kolkka totesi seuran tiedotteessa.
Helmond Sport sijoittui tällä kaudella kolmanneksi viimeiseksi Hollannin kakkostasolla.
Helmond Sport on edellisen kerran pelannut Hollannin pääsarjatasolla 1980-luvun alussa. Sittemmin seura on nähty yhtäjaksoisesti kakkostasolla yli 40 vuoden ajan.
LUE MYÖS
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”
