Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
Somalialaistuomari Omar Artan joutuu jäämään ulos MM-kisoista, vaikka hänen oli tarkoitus tuomaroida torstaina alkavassa turnauksessa.
BBC uutisoi, että USA:n viranomaiset käännyttivät Artanin Miamin lentokentällä. Huipputuomari ei saanut pääsyä maahan ja on nyt Turkissa.
Artan oli Afrikassa vuoden tuomari 2025, joten MM-kisojen tuomarilistalta putosi nyt pois kova tekijä.
Artanin nimi on poistettu Fifan MM-kisojen tuomarilistalta virallisesti.
– Fifa vahvistaa, että tuomari Omar Abdulkadir Artan ei voi osallistua MM-turnauksen tuomarointiin, koska häneltä evättiin maahantulo Yhdysvaltoihin.
– Fifalla ei ole vaikutusvaltaa isäntämaan maahantuloa koskeviin asioihin, ja Fifalle on ilmoitettu, ettei Artanin tilanne ole muuttumassa.
– Kuten aiemmissakin turnauksissa, järjestäjämaa päättää, ketkä maahan pääsevät ja ketkä eivät, Fifa kommentoi.
Artanista piti tulla ensimmäinen somalialaistuomari MM-tasolla. Maan jalkapalloliitto on ottanut yhteyttä selvittääkseen asian yhdysvaltalaisten kanssa. Artanilla oli aiemmin ollut ongelmia viisumiasioiden kanssa, mutta hänelle oli myönnetty Somalian liiton mukaan diplomaattipassi, jotta maahantulo onnistuisi.
Tästäkään huolimatta Artania ei päästetty turnaukseen. Valkoisen talon MM-kisa-asioista vastaava edustaja Andrew Giuliani kommentoi BBC:n mukaan, että päätös evätä Artanin pääsy maahan oli oikea.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen