Japanin ykköstähti sivussa MM-trilleristä Brasiliaa vastaan
Japanin päävalmentaja Hajime Moriyasu on vahvistanut, että hyökkäävä keskikenttäpelaaja Takefusa Kubo on sivussa MM-kisojen ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelusta Brasiliaa vastaan.
Kubo, 25, loukkasi vasemman polvensa kisojen avausottelussa törmättyään vastustajan kanssa, eikä hän pelannut lainkaan kahdessa viimeisessä lohkopelissä.
Real Sociedadin tähtipelaaja ei edes matkustanut maajoukkueen mukana muihin lohkopeleihin, vaan jäi tekemään henkilökohtaista harjoitusohjelmaansa Japanin tukikohtaan Nashvillessä.
Brasilia-otteluun Kubo on matkustanut muun ryhmän mukana, mutta hän ei ole vielä osallistunut täysimittaiseen joukkueharjoitteluun.
– Kubo ei pysty pelaamaan Brasiliaa vastaan, kommentoi Moriyasu Nikkan Sportsin mukaan.
– Hän ei ole vielä pystynyt osallistumaan koko joukkueen harjoituksiin, vaan on voinut tehdä vain yksilöllistä juoksuharjoittelua. Hän ei pelaa huomisen ottelussa. Toivon, että hän toipuu nopeasti, ja hän tekee kovasti töitä päästäkseen takaisin kuntoon.
Kubo on pelannut Japanin maajoukkueessa 50 ottelua tehden niissä seitsemän maalia ja syöttäen 18.
Brasilian ja Japanin ottelu alkaa maanantaina Suomen aikaa kello 20. Voit seurata ennakointia ottelusta ja pelin tapahtumia LIVESEURANNASTAMME.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura