Suru-uutinen: Kuolema jalkapallon MM-turnauksessa
Skotlantilainen jalkapallokannattaja Donny Strathie on kuollut 76-vuotiaana MM-kisojen aikana Bostonissa Yhdysvalloissa. Suru-uutisesta kertoo Strathien tytär Cheryl Strathie Facebookissa.
Pitkään maajoukkuetta seurannut Strathie ehti toteuttaa suuren haaveensa matkustamalla paikan päälle seuraamaan Skotlannin paluuta jalkapallon MM-lopputurnaukseen.
Skotlanti varmisti kisapaikkansa marraskuussa 2025 ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuosikymmeneen. Kisamatkasta tuli nopeasti Strathielle tärkeä tavoite, ja hänen läheistensä mukaan hän odotti turnausta poikkeuksellisella innolla.
Perheen ystävä Lynne kertoi skotlantilaiselle STV:lle, että Strathie menehtyi äkillisesti sunnuntaina. Hän oli hankkinut lipun Skotlannin ja Marokon väliseen otteluun, mutta ei ehtinyt nähdä kyseistä peliä.
– Hän uskoi tämän olevan hänen mahdollisuutensa nähdä Skotlanti MM-kisoissa. Hän tiesi, ettei tulevaisuudesta voi koskaan olla varma, Lynne kertoi SVT:lle.
Strathie ehti kuitenkin kokea yhden merkittävän hetken ennen kuolemaansa. Hän oli mukana kannustamassa Skotlantia joukkueen turnauksen avausottelussa Haitia vastaan, jonka skotit voittivat niukasti 1–0.
Skotlannin kannattajayhdistys Tartan Army on ilmoittanut aikovansa kunnioittaa Strathien muistoa tulevassa Marokko-ottelussa. Kannattajia on kehotettu antamaan minuutin mittaiset aplodit ottelun 76. peliminuutilla hänen ikänsä kunniaksi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
