Verta, kyyneliä ja dramaattinen pilkkukisa – Marokko pudotti Hollannin MM-trillerissä
Marokko voitti tiistaina Hollannin MM-kisojen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella rangaistuspotkukilpailun päätteeksi.
Ottelu alkoi hyvin rikkonaisesti, eikä pallo ollut pitkiä jaksoja pelissä.
Vajaan kymmenen minuutin kohdalla tunteet kuumenivat, kun Marokon Ismael Saibari osui pallontavoittelutilanteessa kengällään Hollannin Jan Paul van Hecken päähän. Kontakti ei ollut iso, mutta van Hecke tulistui tilanteesta ja he selvittelivät välejään tönimällä. Tuomari päästi kuitenkin kaksikon puhuttelulla.
Varttia myöhemmin van Hecken kupoli koki jälleen kovia, kun Azzedine Ounahi osui siihen pääpallokamppailussa kyynärpäällään. Tuomari ei kuitenkaan vieläkään nähnyt syytä nostaa keltaista korttia taskustaan.
Lopulta van Hecken nuppi antoi periksi vajaan 40 minuutin kohdalla. Tällä kertaa kyse oli vahingosta, kun marokkolaispelaajan jalka osui maahan kaatuneen hollantilastopparin päähän. Peli oli keskeytettävä, jotta Hollannin lääkintätiimi sai van Hecken verisen pään paikattua.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Huippupaikoilla ei avausjaksolla juhlittu. Tauolle mentäessä maalintekoyritykset olivat Marokon hyväksi 4-3.
Toista puolikasta ehdittiin pelata vain minuutti, kun tuomari näki aiheelliseksi nostaa ottelun ensimmäisen varoituksen. Issa Diop rikkoi Brian Brobbeyta ja sai keltaisen kortin.
Marokon kapteeni Achraf Hakimi pääsi pariin otteeseen yrittämään maalintekoa, mutta ensimmäinen yritys pysähtyi ylärimaan ja toinen Micky van de Venin huipputaklaukseen.
Peliaikaa oli jäljellä noin 20 minuuttia, kun Hollanti siirtyi johtoon. Wout Weghorst jatkoi pitkän avauksen Cryscenscio Summervillelle, ja tämä liukui pallon Cody Gakpolle, joka latasi pallon ensikosketuksellaan sisään.
Koko Hollannin joukkue saapui onnittelemaan Gakpoa, joka murtui kyyneliin osumansa jälkeen. Gakpo ja hänen kumppaninsa Noa van der Bij kertoivat viime viikonloppuna, että heidän odottamansa poikavauva menehtyi raskauden aikana.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Pelattiin lisäajan ensimmäistä minuuttia, kun Marokko tuli tasoihin. Chemsdine Talbin keskitys tavoitti Issa Diopin, joka puski pallon vastustamattomasti sisään.
Jatkoaika ja pilkut
Hollannin maalivahti Bart Verbruggen venyi jatkoajan seitsemännellä minuutilla uskomattomaan torjuntaan. Soufiane Rahimi jallitti Oranjen puolustuksen kahville ja oli yksin nokikkain Verbruggenin kanssa, mutta hollantilaisvahti venyi upeaan reaktiotorjuntaan.
Jatkoajalla Hollanti tyytyi vain tukahduttamaan Marokon hyökkäykset. Se ei saanut itse yhtään vetoa, mutta Marokkokin sai 83 prosentin pallonhallinnallaan vain yhden laukauksen aikaiseksi.
Voittaja ei ollut selvillä vielä 120 minuutinkaan jälkeen, joten vuorossa oli rangaistuspotkukilpailu. Kyseessä oli jo turnauksen toinen peräkkäinen pilkkukisa, sillä myös Saksan ja Paraguayn välisessä ottelussa paremmuus ratkaistiin lopulta 11 metristä.
Marokko vei rangaistuspotkukilpailun nimiinsä maalein 3-2. Kymmenestä vetäjästä vain puolet onnistuivat yrityksissään.
Hollannin Justin Kluivert laukoi tolppaan, Quinten Timber ampui ohi ja Crysencio Summervillen veto torjuttiin. Marokolta epäonnistuivat Neil El Aynaoui, joka laukoi ylärimaan, sekä Achraf Hakimi, joka tykitti tolppaan.
Marokon maaleista vastasivat Soufiane Rahimi, Chemsdine Talbi ja Ismael Saibari. Hollannin pilkuissa onnistuivat Teun Koopmeiners ja Wout Weghorst.
Marokko kohtaa neljännesvälierässä Kanadan, joka kaatoi edellisessä ottelussaan Etelä-Afrikan 1-0.
LUE MYÖS
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS taisteli loppuunmyydyssä Tammelassa – Trabzonspor iski neljä maalia
- KuPSin europelissä kiehahti – tappelu katsomossa
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- Cristiano Ronaldolla on tukijoita Portugalin joukkueessa: ”Toivon hänen palaavan”
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- KuPS taisteli loppuunmyydyssä Tammelassa – Trabzonspor iski neljä maalia
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia

