Vinícius Júniorin maali hylättiin – Brasilian jalkapalloliitto vaatii tuomarikieltoa
Brasilian ja Skotlannin välinen ottelu MM-kisoissa päättyi vakuuttavaan Brasilian 3-0 voittoon 25. kesäkuuta. Brasilian supertähti Vinícius Júnior takoi otteluun kaksi maalia, ja kolmas oli hyvin lähellä. Fanit reagoivat Viníciuksen hylättyyn maaliin rajusti sosiaalisessa mediassa ja Brasilia antoi myös suoran mielipiteensä.
Brasilian jalkapalloliitto (CBF) kirjoitti kirjeen FIFAlle, jossa vaaditaan tuomarikieltoa ottelussa toimineelle meksikolaiselle Cesar Ramosille. Brasilian jalkapalloliiton mukaan kontakti, jonka vuoksi maali hylättiin oli minimaalinen.
Brasilian jalkapalloliitto vaatii kirjeessä ainakin sen, että Cesar Ramos ei saisi jatkossa tuomaroida heidän otteluitaan. Liitto kokee, että tuomarin ja heidän välillään on negatiivinen historia, sillä tuomari ei antanut heille pilkkua vuoden 2018 MM-kisoissa Sveitsiä vastaan. He myös kokevat, että samassa ottelussa olisi ollut rike ennen Sveitsin tekemää maalia.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana Brasilian jalkapalloliitto (CBF) vetosi jopa arkkiviholliseensa Argentiinaan osoittaakseen mielestään tuomarilinjan epäjohdonmukaisuuden. Liiton kirjeessä viitattiin Lionel Messin Itävaltaa vastaan tekemään maaliin, jonka rakentelussa tapahtunut fyysinen kontakti hyväksyttiin. CBF:n mukaan vastaavanlaiset tilanteet ovat muiden maiden kohdalla johtaneet maalin hyväksymiseen, kun taas Brasiliaa on rangaistu niistä.
Jos et näe postausta, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet

