Argentiinan pelaaja jätti Donald Trumpin kättelemättä
Argentiinan toppari Cristian Romero jätti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kättelemättä hakiessaan hopeamitalinsa MM-finaalin jälkeen.
Romero ja kumppanit hävisivät sunnuntaina MM-kisojen loppuottelussa Espanjalle 0–1.
Trump jakoi ottelun jälkeen mitaleja voittajille ja hopeajoukkueelle yhdessä Fifan puheenjohtajan Gianni Infantinon kanssa. Romero otti mitalinsa vastaan Infantinolta ja kätteli häntä, mutta sivuutti täysin Trumpin ennen kuin jatkoi muiden ihmisten kättelyä lavalla. Romero kääntyi takaisin kätelläkseen Meksikon presidentin Claudia Sheinbaumin, mutta Trumpin luokse hän ei enää palannut.
Espanjan hyökkääjä Borja Iglesias vitsaili ennen finaalia, että hän aikoo kätellä Trumpia vain siksi, ettei joutuisi vankilaan. Iglesias tunnetaan suorapuheisuudestaan poliittisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä.
– Kyllä [aion kätellä hänet]. En halua vankilaan! sanoi Iglesias Panenkan haastattelussa.
– Se on asia, jota olen miettinyt ja jopa kuvitellut mielessäni. Toivon voivani tervehtiä häntä silloin, kun olemme kaikki hyvin onnellisia ja että kaikki on nopeasti ohi, jotta voin unohtaa koko asian.
– Ihmiset tietävät jo mielipiteeni, ja haluaisin tehdä monia asioita, mutta todellisuus on se, että vaikka ihmiset luulevat minun olevan kaikkivoipa, minulla ei ole niin paljon valtaa, että voisin puuttua tiettyihin asioihin. Se on todella monimutkaista.
Iglesias otti kultamitalinsa vastaan Infantinolta ja kätteli myös Trumpin, mutta väisti Yhdysvaltain presidentin katseellaan.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uskomaton tilasto – tämä kuvastaa Espanjan ylivoimaa
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- Huomasitko? Lionel Messi yritti saada Espanjan pelaajalle punaisen kortin – ”Surullista”
- ”Älyttömän tyhmää” – Erkka V. Lehtolalta kovaa kritiikkiä Argentiinan kuumakalleille
- Tunteet kuumenivat: Leandro Paredes hyökkäsi espanjalaispelaajan kimppuun
- Tässä MM-kisojen tähdistökentällinen
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Argentiinan valmentaja poistui lehdistötilaisuudesta kyyneleet silmissä: ”Olen hyvin pahoillani”
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta
- LIVESEURANTA: Espanja voittaa maailmanmestaruuden jälleen – Ferran Torres on koko Espanjan sankari!
- KuPS on nyt yksin liigakärjessä – Inter menetti pisteitä