Argentiinan pelityyli puhuttaa Espanjan leirissä – ”Sellaiselle ei pitäisi olla sijaa jalkapallossa”
Espanjan toppari Aymeric Laporte sanoo, että Argentiina haluaa ”jättää jälkensä” vastustajiinsa.
Maat ovat vastakkain sunnuntaina MM-kisojen loppuottelussa.
Laporten mukaan Argentiinan fyysinen pelityyli on välillä sääntöjen rajamailla ja tuomareiden pitäisi puuttua siihen.
– Erotuomarin tehtävä on pitää tällaiset asiat hallinnassa, jotta tilanne ei karkaa käsistä, kommentoi Laporte Marcalle.
– Jos yhden tai kahden pelaajan annetaan käyttäytyä noin, ottelu ajautuu kaaokseen.
– En ole lainkaan huolissani aggressiivisuudesta silloin, kun se tapahtuu jalkapallon puitteissa. Jos se on sääntöjen mukaista ja erotuomari hoitaa työnsä, minulla ei ole sen kanssa ongelmaa.
– On kuitenkin totta, että viime otteluissa olemme nähneet asioita, jotka todella yllättivät meidät. Tilanteita, jotka päästettiin läpi ilman seuraamuksia.
– Erityisesti Argentiinan kohdalla. He ovat joukkue, joka haluaa jättää jälkensä vastustajiinsa. Sellaiselle ei pitäisi olla sijaa jalkapallossa – varsinkaan suurissa turnauksissa – koska se voi horjuttaa keskittymistäsi ja herättää ärtymystä.
LUE MYÖS
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Veikkausliigasta tuttu José Riveiro saanut AIK:n hyvään iskuun – valittiin Allsvenskanin kuukauden valmentajaksi
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Melkoinen veto: 14-vuotias poika debytoi Ykkösliigassa
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Veikkausliigasta tuttu José Riveiro saanut AIK:n hyvään iskuun – valittiin Allsvenskanin kuukauden valmentajaksi