Englannin päävalmentaja Thomas Tuchel sanoo, että hänen pelaajillaan ei ole aikaa tottua korkealla pelaamiseen ennen MM-kisojen neljännesvälierää Meksikoa vastaan.

Tuchelin miehistö varmisti paikkansa 16 parhaan joukossa keskiviikkona kaatamalla Kongon demokraattisen tasavallan 2-1 Harry Kanen maaleilla.

Seuraavassa ottelussaan Englanti kohtaa kisaisäntä Meksikon Azteca-stadionilla, joka sijaitsee noin 2 200 metriä merenpinnan yläpuolella.

Meksiko on pelannut kaikki tähänastiset ottelunsa kotimaassaan korkeassa ilmanalassa, joten sen pelaajat ovat tottuneita ohueeseen ilmaan. Englanti taas on tahkonnut kaikki pelinsä Yhdysvalloissa, ja nyt sen on maanantaihin mennessä totuteltava uusiin olosuhteisiin.

Tuchelin mukaan tehtävä on mahdoton annetussa ajassa.

– Korkea ilmanala tulee olemaan meille suuri haitta, koska emme voi fyysisesti sopeutua siihen, kommentoi Englannin valmentaja BBC:n mukaan.

– Siihen menee yksinkertaisesti liikaa aikaa. Näiden otteluiden välissä on vain kolme päivää. Fyysisesti ei ole mahdollista sopeutua korkeuteen siinä ajassa.

Tutkimusten mukaan korkealla kilpailevien urheilijoiden tulisi viettää vähintään viikko tai kaksi kyseisessä korkeudessa, jotta elimistö ehtii sopeutua ja tuottaa enemmän punasoluja. Englanti saapuu kuitenkin Méxicoon vasta kaksi päivää ennen ottelua.

– Se on yksinkertaisesti valtava etu Meksikolle, sanoi Tuchel.

Match of the Day

@BBCMOTD
A BIG test for England coming up! 😲

Mexico have won 70 of 89 competitive games at the Azteca Stadium, drawing 17 and losing just two.

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS