Inter järjesteli Turussa jättimäisen euroyllätyksen – suurseura laulukuoroon
FC Inter järjesteli Konferenssiliigan toisen karsintakierroksen isoimman yllätyksen, kun se lähetti laulukuoroon Turkin suurseuran Istanbul Basaksehirin. Inter oli Turussa vahvempi lukemin 2–0.
Turkulaiset lähtivät otteluparin toiseen osaotteluun jo jättiyllätys taskussaan, kun he hakivat viikko siten Turkista 1–1-tasapelin.
Turussa kotijoukkue syötti karvasta kalkkia heti ottelun alussa. Jasse Tuominen vei isännät johtoon 18. peliminuutilla.
Basaksehir reagoi huonoon avauspuolikkaaseen toisen jakson alussa tekemällä kaksi vaihtoa. Ne eivät tuottaneet odotettua tulosta, sillä 19-vuotias Clinton Jephta vei Interin jo kahden maalin johtoon, kun toista jaksoa oli pelattu vain reilu minuutti.
Inter oli ottelussa vahva. Se laukoi peräti seitsemän kertaa maalia kohti, kun turkkilaiset saivat koko ottelussa vain yhden laukauksen Eetu Huuhtasen vartioimalle maalille.
Ottelun lisäajalla Turkista täksi kaudeksi Interiin saapunut Janne-Pekka Laine katseli punaista korttia toisen keltaisen myötä.
Inter etenee voitollaan kilpailun kolmannelle karsintakierrokselle yhteismaalein 3–1.
LUE MYÖS:
- Romano: Tässä on Philippe Coutinhon uusi seura
- Virallista: Tässä on James Rodríguezin uusi seura
- Sydney Sweeney kuvattiin alasti jalkapallon kanssa – tämä näky valtasi somen
- Tähtitoimittaja on nähnyt tarpeeksi – kova väite Cristiano Ronaldosta
- Maailmalla taivastellaan 18-vuotiaan hyökkääjän tilastoja: ”Todella mielenkiintoista”
- No nyt: Cristiano Ronaldo ja Al-Nassr saavuttivat ikivanhan maailmanennätyksen
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin
- Viljami Sinisalo jätettiin poikkeuksellisesti Celticin penkille
- Sydney Sweeney kuvattiin alasti jalkapallon kanssa – tämä näky valtasi somen
- Maailmalla taivastellaan 18-vuotiaan hyökkääjän tilastoja: ”Todella mielenkiintoista”
- Tähtitoimittaja on nähnyt tarpeeksi – kova väite Cristiano Ronaldosta
- No nyt: Cristiano Ronaldo ja Al-Nassr saavuttivat ikivanhan maailmanennätyksen
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- CV kunnossa, työpaikka puuttuu – entinen Liverpool-pelaaja hakee seuraa työnhakusivustolla
- Entisen tähtihyökkääjän kaudelle vahva alku: maali jokaisella laukauksella
- Video HJK:n voittomaalista nousi isoksi puheenaiheeksi