Esimerkiksi The Athletic uutisoi Paolo Maldinin paljastaneen, että Italian jalkapalloliitto on keskustellut Carlo Ancelottin kanssa maajoukkueen päävalmentajan paikasta.

Maldini aloitti työskentelyn Italian palloliitossa hiljattain, ja Italia etsiikin nyt maajoukkueelleen uutta päävalmentajaa Gennaro Gattuson väistyttyä epäonnistuneen MM-jatkokarsinnan jälkeen maalis-huhtikuun vaihteessa.

Maldinilta kysyttiin Pep Guardiolaa koskevasta huhusta, sillä Italian on kerrottu keskustelleen menestysluotsin kanssa.

Maldini vahvisti kiinnostuksen Guardiolaa kohtaan keskusteluineen, mutta paljasti samalla, että Italia on ollut yhteydessä myös Ancelottiin.

Ancelotti valmensi päättyneissä MM-kisoissa Brasiliaa, joka pääsi 16 parhaan joukkoon, mutta hävisi Norjalle jo ennen puolivälierävaihetta.

Italialainen Ancelotti, 67, ei ole urallaan valmentanut Azzurria. Italialaisluotseista myös viimeksi Napolia valmentaneen Antonio Conten nimi on ollut esillä puhuttaessa maajoukkueen kandidaateista.

Jos Italia saisi Ancelottin kaapattua itselleen, kokeneella valmentajalla olisi tehtävänään johdattaa maa seuraaviin EM-kisoihin ja tämän jälkeen mahdollisesti tavoitella Italian ensimmäistä MM-kisapaikkaa vuosien tauon jälkeen. Italia pelasi viimeksi MM-kisoissa vuonna 2014.

LUE MYÖS: