Kap Verde ei suostunut vastaamaan kysymyksiin MM-kapteeninsa raiskausepäilystä
Kap Verden edustajat eivät suostuneet vastaamaan kysymyksiin maajoukkueensa kapteeniin Ryan Mendesiin kohdistuvasta raiskaustutkinnasta.
Viime viikolla kävi ilmi, että Mendes on epäiltynä raiskauksesta, jonka väitetään tapahtuneen maaliskuussa Uudessa-Seelannissa pelatun FIFA Series -turnauksen yhteydessä. Väitetyn raiskauksen uhrina oli brasilialainen nainen, joka toimi Kap Verden tulkkina.
Torstaina Kap Verden päävalmentaja Bubista ja puolustaja Stopira olivat MM-kisojen lehdistötilaisuudessa ennen ensimmäisen pudotuspelikierroksen otteluaan Argentiinaa vastaan.
USA Todayn mukaan pressitilaisuus alkoi sillä, että Kap Verden mediavastaava pyysi toimittajia keskittämään kysymyksensä tulevaan Argentiina-peliin. Kuitenkin heti ensimmäinen toimittaja kysyi Mendesistä, mutta sama mediavastaava keskeytti hänen puheenvuoronsa ja toisti, että Bubista ja Stopira kommentoivat ainoastaan joukkueen seuraavaa ottelua.
Myöhemmin toinen toimittaja kysyi, suhtaudutaanko Mendesiä koskeviin syytöksiin vakavasti. Bubista ja Stopira pysyivät hiljaa. Tässä vaiheessa FIFA:n oma mediavastaava puuttui peliin.
– Joukkue on jo sanonut, että he vastaavat ainoastaan kysymyksiin ottelusta.
– [Kysymyksiä] vain ottelusta. Seuraava, jatkoi Kap Verden mediavastaava.
Eräs toimittaja yritti kysyä yleisemmin Mendesistä, mutta hänenkin kysymyksensä torpattiin.
– Eikö ole tärkeää ymmärtää, missä henkisessä tilassa hän on? Siinä on se kysymys, valitti toimittaja.
Kisadebytantti Kap Verde kohtaa Argentiinan lauantaina kello 1 Suomen aikaa. Vielä ei ole tiedossa, pelaako kapteeni Mendes ottelussa. Raiskaussyytös tuli julki sen jälkeen, kun Kap Verde oli pelannut viimeisen lohko-ottelunsa. Mendesiä vastaan ei ole nostettu syytteitä asiassa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Kap Verde ei suostunut vastaamaan kysymyksiin MM-kapteeninsa raiskausepäilystä
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin