MM-kisojen ensimmäinen neljännesvälierän ottelu pelattiin 4. heinäkuuta Marokon ja Kanadan välillä. Marokko murskasi kisaisäntä Kanadan lukemin 3-0. Marokko on ensimmäinen joukkue, joka varmistaa paikkansa 8 parhaan joukkoon.

Ensimmäisellä puoliajalla Kanada hallitsi ottelua ainakin pallollisesti. Siitä huolimatta ottelun ensimmäinen puolisko mentiin maaleitta. Toisella puoliajalla Marokko iski ottelun avausmaalin, jonka viimeisteli Azzedine Ounahi 50′. Syöttäjänä oli Achraf Hakimi ja se oli hänen toinen syöttönsä MM-kisoissa.

Toisen maalin viimeisteli upeasti toistamiseen Azzedine Ounahi 82′. Syöttäjänä oli laituri Brahim Diaz.

Kolmatta kertaa Marokko osui Soufiane Rahimin toimesta lisäajalla. Syöttäjänä oli jälleen Brahim Diaz, ja se nostaa hänen MM-kisojen syöttömäärän neljään.

Azzedine Ounahi ja Brahim Diaz nousivat ottelun sankareiksi. Ounahille kaksi maalia ja Diazille kaksi syöttöä. Ounahille maalit olivat hänen kisojensa ensimmäiset. Kanadan MM-unelma särkyivät ja Marokko etenee jatkoon puolivälieriin. Marokko on hävinnyt varsinaisella peliajalla maaottelun viimeksi 35 ottelua sitten.

Seuraava kierros on todellinen koitos, sillä vastaan tulee joko Ranska tai Paraguay. Todennäköinen vastustaja on Ranska, joka omaa MM-kisojen vaarallisimman hyökkäysnelikon: Désiré Doué, Michael Olise, Ousmane Dembélé ja Kylian Mbappé.

Linkki twiittiin.

Fabrizio Romano

@FabrizioRomano
💥🇲🇦 Morocco make it 3 against Canada and fly to World Cup quarter finals! 🫖

Brahim and Ounahi show today. 🍿

Who’s been your Man of the Match?

LUE MYÖS: