Saksan MM-kisaurakka päättyi isoon pettymykseen.

Saksa hävisi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Paraguaylle lopulta rangaistuspotkukilpailussa.

Saksan kisat päättyivät heti pudotuspelien alussa ja sitä on helppo pitää melkoisena pettymyksenä, vaikkei Saksa kuulunutkaan kisojen suurimpiin ennakkosuosikkeihin.

Julian Nagelsmannin, 38, odotetaan poistuvan Saksan A-maajoukkueen peräsimestä.

Muun muassa Sky Deutschlandin saamien tietojen mukaan Nagelsmann tapasi Saksan jalkapalloliiton pomot torstaina. Osapuolet keskustelivat penkin alle menneistä kisoista ja luotsin asemasta maajoukkueessa.

Skyn mukaan liiton edustajat kehottivat Nagelsmannia eroamaan päävalmentajan paikalta. Jos Nagelsmann ei suostu eroamaan, aikoo liitto antaa hänelle potkut. Nagelsmannin ei ole siten määrä jatkaa maajoukkueen peräsimessä.

Nagelsmann on valmentanut Saksaa noin kolmen vuoden ajan. Valmentajan sopimus on voimassa kesään 2028 saakka.

LUE MYÖS