Tunteet kuumenivat: Leandro Paredes hyökkäsi espanjalaispelaajan kimppuun
Argentiinan ja Espanjan välinen MM-finaali päättyi Espanjan 1–0-voittoon 120 minuutin peliajan jälkeen. Tämän jälkeen Espanjan kultajuhlat pääsivät alkamaan.
On ymmärrettävää, että tappio harmitti argentiinalaisia, mutta keskikentän veteraani Leandro Paredesilla lähti tilanne täysin käsistä.
Paredes, joka otettiin kentälle toiselle puoliajalle, sai varoituksen jo viisi minuuttia sisääntulonsa jälkeen. Aggressiivinen käytös jatkui myös ottelun päätyttyä. Paredes aloitti tilanteen yrittämällä kampata tahallisesti Eric Garcían. Tästä Barcelonan pelaaja Gavi ei pitänyt, vaan meni tuuppaamaan Paredesia.
Tästä alkoi suurempi yhteenotto, kun Paredes yritti käydä Gavin kimppuun, kaatoi nuoren espanjalaisen maahan ja repi samalla hänen paitaansa. Tällainen käytös ei todellakaan ole sellaista, mitä tämän tason pelaajalta voisi odottaa.
Paredes saa näistä teoistaan todennäköisesti jonkinlaisen pidemmän pelikiellon. Tällä hetkellä hänen ainoana rangaistuksenaan on ottelun jälkeen annettu punainen kortti. Tällainen ei myöskään auta Argentiinan imagoa, joka on ollut rottailuun kohdistuvien väitösten keskellä läpi MM-kisojen.
Lue myös Erkka V. Lehtolan kommentit tilanteesta.
Linkki twiittiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uskomaton tilasto – tämä kuvastaa Espanjan ylivoimaa
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta