Mitä yhteistä on Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpilla ja FIFA-puheenjohtaja Gianni Infantinolla? Yhden pisteen vastaus: heidän varallisuutensa on kasvanut huomattavasti johtotehtävien myötä. Enemmän pisteitä saa, jos tietää miesten suosion olevan ennätysalhaalla.

Trump asettui Infantinon tueksi tänään tiistaina.

Infantino on ollut myrskyn silmässä siitä lähtien, kun paljastui, että hän oli suunnitellut myyvänsä osuuksia FIFAn kilpailuista ulkopuolisille sijoittajille. Hanketta varten olisi perustettu uusi yhtiö. The Timesin mukaan Infantino olisi nimittänyt itsensä yhtiön johtoon. Vuosipalkka olisi ollut 30 miljoonaa euroa.

– FIFA tekee karmaisevan virheen, jos se – jostain syystä – edes harkitsee syrjäyttävänsä puheenjohtaja Gianni Infantinon, Trump kirjoitti tiistaina Truth Social -alustalla.

– Hän on fantastinen, [hänhän] järjesti menestyksellisimmät MM-kisat ikinä – nelinkertaisesti [muihin verrattuna]. Jos hän on poissa, ne eivät koskaan enää ole niin menestyksekkäät tai tuottoisat!

Trump ja Infantino tekevät tiiviisti yhteistyötä toistensa kanssa. Viime vuonna Infantino myönsi Trumpille FIFAn ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan rauhanpalkinnon. Hän osallistui perjantaina Trumpin tukeman Kolumbian preisdentin Abelardo de la Espriellan virkaanastujaisiin Kolumbiassa.

Commentary Donald J. Trump Truth Social Posts On X

@TrumpTruthOnX
FIFA would be making a terrible mistake if, for any reason, they even considered replacing President Gianni Infantino. He is fantastic, having just presided over the most successful World Cup, by four times, ever presented. If he is gone, it will never be as successful or
Linkki twiittiin.

LUE MYÖS: