Vozinha muutti taas mielensä uudesta seurasta
40-vuotias maalivahti Vozinha liittyy sittenkin chileläisen Colo-Colon matkaan. Siirto julkistettiin jo viime viikolla, mutta kapverdeläinen jättikin tulematta paikalle. Lehdissä kerrottiin, että hän olisi tullut toisiin ajatuksiin.
MM-kisoissa sykähdyttänyt Vozinha matkusti Chileen lopulta viime yönä.
– Olen hyvin onnellinen, että olen täällä. Ja haluan kiittää faneja siitä kärsivällisyydestä, mitä he ovat osoittaneet odottaessaan minua, Kap Verden supertähti sanoi toimittajille.
– Nähdään Estadio Monumentalilla (Colo-Colon kotistadion).
Vozinhasta tuli tänä kesänä vanhin minkään maajoukkueen MM-debyytissä esiintynyt pelaaja. Hän piti siinä maalinsa puhtaana, vaikka vastassa oli aina maailmanmestaruuteen asti marssinut Espanja.
Vozinha torjui myös maalittomassa tasapelissä Saudi-Arabiaa vastaan, ja hän on MM-historian kolmanneksi vanhin nollapelin pelannut maalivahti Peter Shiltonin ja Dino Zoffin jälkeen.
Muokattu viimeksi 3.8. klo 15.46: Lisätty upotus Colo-Colon videosta Instagramissa.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen