Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
Suomessa voi tuntua siltä, että AS Monaco voittaa ja häviää maalivahtinsa Lukas Hradeckyn varassa. Näin se voi olla, mutta monet muutkin joukkueen pelaajat suoriutuvat tehtäviensä vaatimalla tavalla.
Esimerkiksi keskikenttäpelaaja Aleksandr Golovin, 30, on ollut joka kolmannessa Monacon maalissa mukana tällä kaudella. Hän on syöttänyt kaksi ja tehnyt itse yhden.
Tästä huolimatta Golovin saattaa olla palaamassa kotimaahansa Venäjälle, jossa siirtoikkuna on edelleen avoinna. Ranskalaislehdet Foot Mercato ja Nice-Matin uutisoivat, että kiinnostusta on merkittävissä määrin.
Huhuttu siirtokorvaus Venäjän maajoukkueen kapteenista olisi yli 20 miljoonaa euroa.
Kuten melkein jokaisessa Ranskan liigaseurassa, myös Monacossa päivänpolttava kysymys on talous ja sen kuraisuus. Golovinin myynti tarjoaisi huojennusta rahahuoliin. Niitä on ollut siitä asti, kun Folarin Balogun yllättäen kieltäytyi budjetoidusta siirrostaan Evertoniin.
Golovin on edustanut Monacoa vuodesta 2018 saakka. Hän on viimeisenä jäljellä joukkueesta, jonka kokoonpanossa vilahteli sellaisia nimiä kuin Cesc Fàbregas, Radamel Falcao ja Stevan Jovetić.
Monacon päävalmentaja Filipe Luís ei tiedä, onko Golovin käytettävissä enää ensi viikolla Strasbourgia vastaan.
– En rehellisesti tiedä [Golovinin tulevaisuudesta Monacossa]. Toivon, että hän jää. Hän on fantastinen pelaaja. Hän on sellainen pelaaja, jollaista on hankala löytää [markkinoilta], Luís totesi perjantaina Ligue 1+:lla.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0