Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
Siinä ei ole mitään uutta, että norjalaishirmu Erling Braut Haaland on tehnyt Valioliiga-kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa yhtä monta maalia.
Se ei kuitenkaan vielä riitä viemään Manchester Cityn miestä kärkeen kilpailussa Euroopan Kultaisesta kengästä. Palkinnon saa sarjakauden paras maalintekijä.
Kisaa johtaa toistaiseksi Ede Oloko, joka on latonut Latvian liigassa 23 maalia. Nigerialaisen johto on kuitenkin teoreettista: Kausi alkoi Latviassa Suomen tapaan jo keväällä, eli Oloko on saanut puolen vuoden etumatkan Euroopan huippusarjoissa pelaaviin hyökkääjiin.
Toisekseen tasoerot liigojen välillä on otettu huomioon Kultaisen kengän pisteytyksessä. Oloko saa yhdestä maalista yhden pisteen. Kovimmissa sarjoissa, kuten Espanjassa tai Englannissa, kerroin on kaksi. Toisin sanoen Olokon pitäisi tehdä yhdessä ottelussa kuusi maalia vastatakseen esimerkiksi Haalandin hattutemppuun.
Käytännössä kisaa johtavat Barcelonan Raphinha, AS Roman Donyell Malen ja Rayo Vallecanon Sergio Camello, jotka ovat osuneet kolmessa ottelussa yhteensä viidesti.
37-vuotias Pierre-Emerick Aubameyang ja ranskalaisseura Brestissa pelaava Kamory Doumbia ovat viimeistelleet neljä maalia mieheen. Myös Real Madridin supertähdellä Kylian Mbappélla on kasassa neljä täysosumaa.
Listan kärki on yllättävä – eikä vain siksi, että Kultaisen kengän hallitseva voittaja Harry Kane on jäänyt maalitta Saksan Bundesliigan avauskierroksilla.
Lue myös: Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa (6.9.)
Totta on, että Raphinha teki viime kaudella 13 maalia pelaamissaan 22 ottelussa. Hän joutui kuitenkin soittamaan kakkosviulua Lamine Yamalin kerätessä isoimmat otsikot.
Malen, 27, ei puolestaan ole kaikkein nimekkäimpiä pelaajia edes Italian Serie A:ssa. Hän edusti Hollantia kesän MM-kilpailuissa mutta ei päässyt kentälle ratkaisupelissä Marokkoa vastaan.
Koko elämänsä Espanjassa pelannut Camello, 25, on jo maalin päässä omasta kausikohtaisesta ennätyksestään La Ligassa.
Ranskassa ammattilaisuransa luonut Doumbia on hänkin tottunut tekemään keskimäärin alle neljä maalia vuodessa Ligue 1:ssä. Nyt hän on ylittänyt keskiarvonsa, eikä kautta ole takana kuin vasta kolme peliä.
Entisellä Arsenal-pelaajalla, Aubameyangilla, taas maalitahti oli monta kautta hiipumaan päin. Yhtäkkiä hän on onnistunut maalinteossa joka ottelussa Espanjan liigan sarjanousijan Deportivo de A Coruñan riveissä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun