HJK pelasi Veikkausliigan päätöskierroksella 3–3-tasapelin AC Oulun kanssa.

Vain yksi maali enemmän HJK:lle tai yksi maali vähemmän AC Oululle olisi riittänyt mestaruuteen, mutta tällä kertaa mestaruus meni Turkuun. FC Inter kaatoi KuPSin vakuuttavasti Kuopiossa ja nosti mestaruutta ensimmäistä kertaa 18 vuoteen.

HJK nousi mestaruustaistoon viime hetkillä ja joukkue oli ilmiliekeissä usean viikon ajan. Luonnollisesti Helsingissä ollaan pettyneitä tähän tulokseen.

HJK:n päävalmentaja Joonas Rantanen kertoi mietteitään medialle ottelun jälkeen. Rantanen herkistyi ja oli ennen kaikkea ylpeä omasta joukkueestaan, vaikkei mestaruutta lopulta tullut.

Näin Rantanen kertoi medialle ottelun jälkeen:

– Tuntuu tosi pahalta pelaajien ja joukkueen puolesta. Tämän kauden aikana me horjuttiin, me horjuttiin usein. Mutta me ei lopetettu tekemistä ja sen myötä pystyttiin ottamaan ”baby steps” eteenpäin. Sitten kun asiat loksahti kohdalleen, niin otettiin isoja askeleita eteenpäin.

– Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta. Me ei saatu sitä itsestämme irti ja siitä mä koen vastuuta, ettei pystytty ton parempaan suoritukseen ekalla puoliskolla. Oon kiitollinen tosta joukkueesta ja tarinasta, joka me pystyttiin rakentamaan, vaikkei saavutettu niitä tavoitteita joita asetettiin, totesi Rantanen medialle.

Rantanen summasi ottelun nopeasti

– Eka puoliaika oli meiltä todella heikko. Me ei pystytty viemään palloa tarpeeksi syvälle riittävän usein. Siellä oli pari hyvää jaksoa, mutta ei saatu niistä parasta irti. Ajatus toisella puoliajalla oli se, että viedään hyökkäyksiä syvemmälle ja tehdään yksi maali ja sitten se peli kääntyy.

– Se meni vähän myöhäiseksi se ekan maalin tekeminen, mutta sitten me oltiin jo tasoissa. Sitten tuli vielä käänne, kun Oulu teki omansa. Sitten vielä tasoitettiin, mutta siinä vaiheessa alkoi aika loppumaan, kertoi Rantanen.