Huuhkajien konkari Väyrynen: ”Hyvä, että Ruotsi sai maistaa tappion karvasta kalkkia”
Kuva: Juha Tamminen
Mika Väyrynen on Abu Dhabiin valitun Huuhkajat-joukkueen kokenein pelaaja. Suomen ensimmäinen voitto Ruotsista 14 vuoteen oli Väyryselle miehen ensimmäinen sinikeltaisten kaato, sillä ”Väykkä” murtautui A-maajoukkuetasolle vuonna 2002.
– Oli kivaa kaataa Ruotsi. Minulla on ikäviä muistoja Ruotsi-peleistä. On 0-5 –tappio ja kotona hävisimme hirveissä olosuhteissa. On kiva voittaa välillä Ruotsi, että hekin saavat välillä maistaa tappion karvasta kalkkia, Väyrynen fiilisteli.
Väyrynen itse pelasi ottelussa viimeisen puolituntisen.
– Satuin olemaan sillä hetkellä kentällä, kun maali tuli. Jätkät pelasivat hienosti sen tilanteen. Prässäsimme laidassa hyvin, niin kuin valmentaja halusi. Tim (Väyrynen) sen hyökkäyksen loppujen lopuksi käynnisti. Petterin (Forsell) hieno oivallus, ja Roope (Riski) näytti maalintekijän taitonsa, eli sen, missä hän on parhaimmillaan.
Ottelussa saatiin kolme uutta maajoukkuedebytanttiakin, kun Robin Lod, Johannes Laaksonen ja maalin viimeistellyt Riski pelasivat ensimmäiset huuhkajaminuuttinsa.
Miltä tulokkaiden asenne näytti?
– Todella hyvältä. Muistan, kun itse pelasin ensimmäisen pelini. Siinä on aina extrajännitettä, mutta jätkät tulivat hyvin sisään. Suuret onnittelut kaikille ensimmäisestä A-maaottelusta. Kaikki ovat sen luokan pelimiehiä, ettei tämä jää heidän viimeiseksi pelikseen, kehui Väyrynen.
Torstaina vastaan asettuva Jemen on lähes täydellisen tuntematon vastus.
– Ei ole hirveästi tietoa, millainen Jemen on futismaana, mutta valmentajilta kuulimme, että pieniä, taitavia ja teräviä pelaajia heillä on. Alamme tänään paneutua heidän otteisiinsa. Hehän kohtasivat viimeksi Nigerian. Mielenkiinnolla odotamme, millainen uusi tuttavuus tulee vastaan.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi