FC Thunin hyökkääjä Berat Sadik oli mainiolla pelipäällä Sveitsin liigassa maanantaina.

Sadik pääsi tuulettamaan kahta osumaa FC Baselia vastaan 2-2-tasapelissä. Sadikilla on näin kasassa jo 12 maalia tältä kaudelta. Maalimäärällisesti kausi on ollut Huuhkaja-hyökkääjältä erittäin onnistunut, sillä korkeampaan lukemaan Sadik on päässyt ammattilaisurallaan vain kerran.

15 liigamaalia Sadik teki pelatessaan HJK:ssa kaudella 2011. Sadikilla on vielä mahdollisuus parannella tämän kauden tilastoaan, sillä Thunilla on yksi peli liigakautta jäljellä. Liigakolmonen kohtaa viikon päästä Aaraun vieraissa.

Sadikin osumat olivat tyylikkäitä maanantainakin. Vartin jälkeen Sadik vei kotijoukkueen 1-0-johtoon hallitulla puskulla. Toistamiseen Sadik osui muutamia minuutteja ennen täyttä aikaa, kun kärkimies otti pallon rinnalla haltuun rangaistusalueen reunalla ja vasemman jalan kääntölaukaus upposi sisään yläriman kautta.

Sadik on jättämässä nykyisen seuransa kuluvan kauden päätteeksi. Huhuissa hyökkääjää on viety Saksaan.