Mikko ja Markus Paatelaisen peliurat ohi
Veikkausliigassa pelaava IFK Mariehamn kertoo nettisivuillaan, että Mikko (kuvassa) ja Markus Paatelaisen pelaajaurat ovat todennäköisesti tulleet päätökseensä loukkaantumisten vuoksi. Lääkäreiden mukaan Markuksen on lopetettava uransa polvivamman takia. Mikon osalta tuomio oli lähes sama, mutta hänellä saattaa olla vielä pieni mahdollisuus jatkaa uraansa.
Mikko aloittanee kevyen harjoittelun ensi vuoden alussa, mutta polvi ei välttämättä kestä pelaamista huipputasolla.
– Nämä ovat tietysti todella ikäviä uutisia varsinkin Mikolle ja Markukselle, mutta myös IFK:lle. Olen ennen kaikkea pahoillani siitä, että pelaajat joutuvat lopettamaan uransa, vaikka heillä olisi ikänsä puolesta ollut vielä vuosia jäljellä, IFK:n seurajohtaja Peter Mattsson kertoo.
//
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja