Pukki haluaa Bundesliigaan, Schalke etsii hyökkääjää!

Kenellekään tuskin jäi epäilyksen häivää kahden Schalke-ottelun jälkeen, etteikö HJK-kärki Teemu Pukilla riittäisi tällä hetkellä ottajia. Vaikka saksalaisseura iski kuusi maalia helsinkiläisten verkkoon, on seura silti halukas täydentämään hyökkääjäkalustoaan vielä ennen elokuun lopun siirtorajan umpeutumista.
Voisi kuvitella, että gelsenkircheniläisillä olisi ennemminkin tarvetta paikata HJK:ta vastaan vuotanutta puolustusta. Schalken valmentaja Ralf Rangnick oli torstai-iltana saksalaismedian edessä toista mieltä.
– Kokenut Christoph Metzelder on jälleen käytettävissämme kahden viikon kuluessa. Mikäli teemme hankinnan, teemme sen hyökkäyspäähän. Haussa on nuori ja edullinen pelaaja, Rangnick paljastaa.
//
Pukki haluaa Bundesliigaan
Schalke-luotsin kuvailemaan profiiliin sopii kuin nappi silmään Teemu Pukki, jolla on ikää 21 vuotta, eikä hintalapussa komeile hienojen peliesitysten jälkeen usean miljoonan summa. Pukki itse ilmoitti Gelsenkirchenissä germaanilehdistölle, että pelaisi mielellään Bundesliigassa.
Saksalaisseura on tuoreiden tietojen mukaan laittamassa USA:n maajoukkuemies Jermaine Jonesin myyntiin jo ennen ensi viikkoista siirtorajan umpeutumista. Ehkä osa näistä rahoista käytetään Teemu Pukin ostamiseen.
//
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut