Dema siirtyi Hakaan viime tingassa
Haka ilmoittaa nettisivuillaan vahvistuneensa siirtoajan umpeutumisen kynnyksellä. Maanantaina joukkueeseen liittyneen puolustaja Niko Pereran ohella uusia nimiä ovat keskikentällä viihtyvät Lassi Luoto ja William de Mattia eli Dema. Perera ja Luoto ovat tällä kaudella edustaneet Ykkösessä FC Espoota, Dema puolestaan PoPaa.
Dema on pelannut TamU:ssa sekä HJK:ssa yhteensä 20 liigaottelua ja maalannut niissä kahdesti.
– Siirto ratkesi vasta viime tingassa, mutta olen tyytyväinen, että pääsen taas näyttämään kykyjäni Veikkausliigassa, Dema tuumaa.
Hankinnat ovat siinäkin mielessä tarpeen, että varoitustili on hakalaisista katkolla peräti kahdeksalla pelaajalla.
– Joukkue on tehnyt kauden aikana upeaa työtä ja seurajohto haluaa antaa joukkueelle lisää työkaluja mahdollisimman hyvään loppusijoitukseen. Mistään suurista kustannuksista ei kuitenkaan ole kyse. Näiden jokaisen pelaajan kohdalla mietimme myös tulevaisuutta. Heillä kaikilla on nyt näytön paikka tulevia kausia ajatellen, FC Hakan vt. toimitusjohtaja Olli Huttunen kertoo.
//
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Rasmus Schüller jättää Djurgårdenin – peliura jatkumassa: ”Noin vuoden verran”
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Virallista: Sixten Boströmin rooli muuttuu KuPSissa