Roope Riski palaa Veikkausliigaan
TPS ilmoittaa vahvistaneensa hyökkäyspäätään tutulla miehellä. TPS-kasvatti Roope Riski, 20, iski kaudella 2010 heinäkuusta lähtien loppukaudesta seuralleen peräti 12 liigamaalia nousten koko Veikkausliigan maalitilastossa kakkossijalle heti HJK:n Juho Mäkelän jälkeen. Riski voitti TPS:n riveissä samalla myös Suomen Cupin ja SM-pronssia.
Riski muokkasi viime kaudella myös tilastohistoriaa uusiksi takomalla yhden kauden aikana knallitempun kolmella eri sarjatasolla. Riski osui kolme kertaa vastustajansa verkkoon Kakkosen tasolla ÅIFK:n paidassa, Ykkösen tasolla FC Viikinkien riveissä ja Veikkausliigassa vielä TPS:n paidassa. Riskin TPS:ssä tehdyt kolme maalia AC Oulun verkkoon syntyivät kahdeksassa minuutissa, mikä on myös lajissaan ennätys.
Riski siirtyi viime kauden jälkeen kuitenkin Italian pääsarjaseura AC Cesenan vahvuuteen ja hän debytoikin Serie A:ssä keväällä roomalaista SS Laziota vastaan. Serie A:ssa sarjapaikan säilyttänyt Cesena on panostanut alkavalla kaudella kokemukseen ja Riskille ei ollut välttämättä tiedossa tarpeeksi vastuuta. Riski siirtyykin nyt loppukauden kattavalla lainasopimuksella takaisin TPS:n riveihin ja saa tarvitsemaansa peliaikaa ja vastuuta.
//
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Pornotähdeltä härski lupaus PSG-vahdille – totuus tuli vaimon suusta