Näin Kasper Hämäläinen analysoi Ruotsia
Suomen A-maajoukkue kohtaa ensi viikon perjantain klassikossa Ruotsin – neljä päivää myöhemmin vastassa on Unkari.
Huuhkajien keskikenttäpelaaja ja Djurgårdenia edustava Kasper “Kappe” Hämäläinen tietää Zlatan Ibrahimovicin vaarallisuuden.
– Zlatan on jälleen mukana maajoukkueessa. Hän on ollut loukkaantuneena eikä ole pelannut sarjapelejä, mutta on todella tärkeä pelaaja Ruotsille niin kuin kesäkuun 5-0-pelissä nähtiin. Kun hän tuli kentälle, alkoi heti tapahtua. Kun Zlatanilla on hyvä päivä, on Ruotsi todella hyvä, joten siinä on meidän puolustajille ajateltavaa, Kappe sanoo Fotbollskanalenille.
”Ruotsilla on hieman ongelmia vasemman puolustajan paikan kanssa”
Ruotsin jalkapallon hyvin tunteva Hämäläinen vinkkaa päävalmentaja Mixu Paatelaiselle varmasti vastustajan heikoista kohdista. – Olen lukenut ja kuullut, että Ruotsilla on hieman ongelmia vasemman puolustajan paikan kanssa. En luonnollisestikaan tiedä asiasta sen enempää, mutta esimerkiksi Blackburnin Martin Olsson on pelannut siellä ja on aika hyökkäävä puolustaja. – Ruotsilla on taitavia pelaajia joka paikalla, erityisesti hyökkäyspäässä. Ruotsilla on hyvä tasapaino miehistössä; on kokeneempaa pelaajaa ja sitten hieman nuorempia, jotka pelaavat eurooppalaisissa liigoissa, mikä on erityisen tärkeää. //LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin