Lasse Lehtinen jatkaa Jalkapalloliiga ry:n hallituksen puheenjohtajana myös tulevan vuoden ajan. Päätös asiasta tehtiin maanantaina 28. marraskuuta pidetyssä Jalkapalloliiga ry:n vuosikokouksessa.

Lehtinen otti vastuulleen Veikkausliigan puheenjohtajan tehtävät vuosi sitten. Takana on melkoisen kiireinen vuosi ja Lehtinen myöntää, että ei vuosi sitten olisi osannut ennakoida mitä kaikkea edessä on.

”Jalkapallolla on merkittävä asema suomalaisessa urheilukentässä”


//

– Takana on vaiherikas vuosi koko liigalle. Haasteista huolimatta jalkapallolla on merkittävä asema suomalaisessa urheilukentässä. Omassa paikallisyhteisössään jokainen liigaseura on enemmän kuin menestystä tavoitteleva joukkue. Se edustaa vastuullista ja tervettä urheiluympäristöä, joka toimii esimerkkinä laajemmalle joukolle. Seurakentän toiminnan kehittäminen on koko liigan yhteinen asia.

Vuosikokouksessa valittiin myös varapuheenjohtaja, hallinnollisia päätöksiä valmisteleva työvaliokunta ja hallitusedustajat. Varapuheenjohtajaksi valittiin Ari Lahti ja työvaliokunnan jäseniksi Kari Haapiainen HJK:sta, Niklas Storbacka FF Jarosta sekä Stefan Håkans FC Interistä. Työvaliokuntaan kuuluu lisäksi liigan puheenjohtaja. Hallitus on Veikkausliigan ylin päättävä elin. Siinä on edustaja jokaisesta liigaseurasta.