Vepsu luopui kolmesta maaliruiskusta
Vaasan Palloseuran kärkimiesosasto tulee kokemaan tulevalle kaudelle merkittävän muutoksen, sillä Antonio Inutile, Aleksandr Kokko ja Valtter Laaksonen eivät jatka seuran palveluksessa.
Inutile teki viime kauden 28 ottelussa kuusi maalia. Kokko viimeisteli 18 pelissä kolme kertaa ja Laaksonen 25 matsissa kahdesti.
Vepsun päävalmentaja Olli Huttunen ilmoitti heti seuraan tultuaan, että hyökkäyspää lienee joukkueen osa-alueista se, jonne kaivataan eniten muutosta. Seuran pelaajabudjetti on myös pienenemässä hieman, joten jostakin on myös pakko luopua.
– Haluamme hyökkäyspäähän pientä uudistumista, ja talous asettaa omat rajansa, Huttunen toteaa.
Oka uskoo, että molemmille osapuolille saattaa pieni muutos tehdä hyvää.
– Seura pyrkii saamaan sitä kautta lisää tehoja tiukkenevassa taloustilanteessa. Pelaajissa on potentiaalia paljon, ja jos sitä ei oikein ole saatu viime vuosina esiin, niin ehkä maisemanvaihdos tuo uutta potkua pelaajienkin toimintaan ja uralle.
//
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- FC Interin avainpelaajan tulevaisuus auki: ”Odotellaan työtarjouksia”
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Puolustaja vahvisti SuomiFutikselle jättävänsä AC Oulun: ”Koen tarvitsevani uusia haasteita”
- FC Inter on Suomen mestari! Ottelun lopussa mielenkiintoinen näky
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
Vaasan Palloseuran kärkimiesosasto tulee kokemaan tulevalle kaudelle merkittävän muutoksen, sillä Antonio Inutile, Aleksandr Kokko ja Valtter Laaksonen eivät jatka seuran palveluksessa.