Helsingin Jalkapalloklubi julkisti tiistaina hankkineensa miehistöön kaksi pelaajaa FC Hongasta: Rasmus Schüllerin kanssa Klubi teki jo kolmivuotisen kontrahdin, mutta Demba Savagen henkilökohtaisesta sopimuksesta neuvotellaan vielä (uutisemme). Helsinkiläisseuran urheilujohtaja Tuomo Saarnio paljasti YLE:n haastattelussa, että ainakin Schüllerin kohdalla rahakirstua piti raottaa enemmän kuin koskaan aiemmin Veikkausliigan sisäisessä siirrossa. Myös FC Honka oli aiemmin puhunut ”järkevästä siirtokorvauksesta”. – Suomen siirtomarkkinat ovat vähän olemattomat, että kyllä tässä varmaan Suomen ennätyksestä puhutaan, mutta toisaalta siihen kynnys ei hirveän suuri ollut, Saarnio naurahti YLE:n toimittajalle. Saarnion mukaan kahden tuoreen siirron myötä Klubin pakka alkaa pitkälti olla kasassa tulevaa kautta varten. – Jos hyvä kärkipelaaja Teemu Pukin paikalle löytyy, niin aina siitä ollaan tietysti kiinnostuneita, urheilupomo myöntää.