Erikoishaastattelussa HIFK-ikoni Petri Heinänen - "En ole nappuloita lyönyt kokonaan naulaan"

TamU:ssa vuosina 2001 ja 2006 Suomen mestaruuden voittaneen Petri Heinäsen jalkapalloura on tällä hetkellä katkolla. 35-vuotiaalla pelurilla on hieno ura takanaan, mutta Heinänen myöntää SuomiFutis-sivuston haastattelussa, että enempäänkin olisi voinut olla rahkeita. Porauduimme mielenkiintoisen persoonan menneisyyteen ja tulevaisuudensuunnitelmiin. HIFK ilmoitti helmikuussa, ettet jatka joukkueessa. Miksi näin? Työkuviot painavat kupissa enemmän. En ole nappuloita lyönyt kokonaan naulaan. Voisi puhua ehkä enemmän välivuodesta. Mutta katsellaan tilannetta uudestaan, kun homma tulee ajankohtaiseksi. Minkälainen työhaaste sinulla on edessäsi? Meillä on oma projekti, jota olemme suunnitelleet. Olen tällä hetkellä Vietnamissa paikallisten yhteistyökumppaneiden takia. Tarkoitus on viettää täällä mahdollisesti koko loppuvuosi. Tässä puhutaan mahdollisuudesta, että jos asiat menevät putkeen, niin taloudellisesti olisi hyvä juttu. Projekti on kuitenkin vielä alkutekijöissään, joten asiasta on liian aikaista puhua. Futiksesta sen verran, etten ole miettinyt Vietnamin sarjoissa pelaamista. Palataan ajassa taaksepäin: kuuluit viime vuosikymmenellä Veikkausliigan eliittiin, tie oli auki tähtiin asti, mutta sitten uran ensimmäisessä A-maaottelussa sait ikävän polvivamman. Sanotaan, että tuo vamma esti siirtosi huippusarjoihin. Miten itse näet tämän asian vuosien jälkeen? Kyllähän sitä silloin tällöin miettii, kuinka olisi voinut käydä. Se oli sellainen tie, jonka olisin halunnut kulkea loppuun asti. Mutta aina ei kaikki mene niin kuin on suunnitellut. Toki se olisi ollut hieno palkinto siitä kaikesta tehdystä työstä. Onneksi tuosta kaikesta on kuitenkin niin paljon aikaa, ettei sitä enää tosissaan niin paljon mieti. Siirryit kaudeksi 2009 HIFK:n riveihin. HIFK:ssa ei juuri korvauksia pelaajille makseta. Kuinka kova paikka se oli, kun olit tottunut saamaan työstäsi asianmukaista palkkaa? Kun lähdin Tampereelta Helsinkiin, tein päätöksen etten enää ryhdy ammattilaiseksi. En ollut tyytyväinen siihen toimintaan TamU:ssa toisen polvivaivani kuntoutuksen aikoihin. Ymmärsin myös, etten pysty suomifutiksella itseäni enää elättämään. HIFK:ssa sain ennen kaikkea sosiaalisen verkoston muuton jälkeen. Olin joukkueen vanhin ja uraani arvostettiin, joten pääsin myös kapteeniksi. Se oli hieno juttu. Meillä oli joukkueessa selkeätä, että varsinkin Kakkosessa pelatessamme kenellekään ei makseta, niin siihen oli sitten helppo suhtautua. Olimme kaikki samalla viivalla. Veljesi Pasi Heinänen pelaa pokeria ammatikseen. Aiotko itsekin keskittyä jatkossa enemmän kortinpeluuseen? Käsillä oleva projekti liittyy juuri jonkin verran pokeriin ja vedonlyöntiin. Nämä asiat kulkevat käsi kädessä tulevaisuudessa, sillä täällä näidenkin pelien kanssa pyöritään. Itsekin pelailen jonkin verran pokeria, mutta en niin paljon kuin veljeni. Katsotaan nyt kuitenkin rauhassa, miten hommat lähtevät liikkeelle. Olin katsomassa nousukarsintaottelua Ilves-HIFK vuonna 2010. Muistan tamperelaisyleisön nurisseen, kun ratkaisit tuon ottelun puskumaalillasi aivan ottelun lopussa. Olethan kuitenkin tamperelaisen jalkapallon kasvatteja. Kuinka paljon sisälläsi velloi tuon osuman jälkeen? Herkuttelin ajatuksella jo kesän puolivälissä. Lähinnä mietin siis sitä mahdollisuutta pelata Ilvestä vastaan nousukarsinnoissa. Ennen peliä minulla oli vähän enemmän paineita. Ja itse peli meni sitten enemmän kuin hyvin. Se oli kenties rankka paikka tamperelaisille, kun oma koira pääsi puraisemaan heitä. Joukkuekaverit, se koko meidän porukka, pääsi hyppimään niskaan ennen kuin ehdin koko osumaa edes miettimään. Olin kyllä päättänyt ennen ottelua, etten juhli maalia jos sellaisen teen. Onhan se herrasmiessääntö, ettei kasvattajaseuraa vastaan aleta juhlimaan. Ottelu oli kyllä tietyllä tavalla yksi urani hienoimmista jutuista. Päästiin nousemaan sitä kautta Ykköseen ja erittäin hyvät fiilikset kaikesta jäi. Tästä tulikin mieleeni: HIFK:n faneja on kehuttu usein yli lajirajojen. Fanit ovat ristineet sinut joukkueen ”Faijaksi”. Miltä tuollainen kunnianosoitus tuntuu? Minut valittiin kapteeniksi ja olin joukkueen vanhin, joten siitä tuo nimitys. HIFK:ssa oli erityisen hienoa se, että sai pelaajilta niin paljon arvostusta – ja kannattajilta myös. Kapteenin asema toi tietynlaisen statuksen. Oli upea hetki huomata, että se asema ja oma ura; sitä arvostettiin niin paljon. Vaikka meille ei juuri mitään maksettukaan, niin tuo oli tavallaan se palkka. Siitä sai energiaa ja virtaa pelata. Haastattelu: Jaakko Käyhkö