Senegalin maajoukkueen ykkösveskari Vepsuun
VPS on hankkinut senegalilaisen maalivahdin Bouna Coundoulin loukkaantuneen Janne Henrikssonin korvaajaksi neljän kuukauden sopimuksella.
Veikkausliigan mittapuulla Coundoulin pitäisi olla kovan luokan torjuja, sillä 30-vuotias senegalilainen on pelannut 99 ottelua MLS-liigassa kuuden kauden aikana. Tammikuussa pelatussa Afrikan mestaruusturnauksessa mies vartioi Senegalin maalia kahdessa alkulohkon ottelussa.
VPS:n verkkosivuilla valmentaja Olli Huttunen kertoo Henrikssonin hitaan kuntoutumisen olleen suurin syy värväykseen.
– Olemme miettineet maalivahtitilannetta koko kevään ajan, ja seuranneet, miten Janne Henrikssonin kuntoutus etenee. Se menee koko ajan eteenpäin, mutta nyt huomaamme, että sarjan alkuun on kuukausi, eikä Janne ole joukkueharjoituksissa vieläkään. Hän mahdollisesti pääsee huhtikuun alussa, mutta sarja alkaa kahden viikon päästä siitä. Totesimme aikataulun tulevan vastaan, joten piti toimia.
Itse yli 400 pääsarjaottelua maalivahtina pelannut Huttunen on vakuuttunut viimeksi New York Red Bullsia edustaneen Coundoulin kyvyistä.
– Harjoitukset ja peli meidän kanssamme osoittivat, että erittäin hyvästä maalivahdista on kysymys. Hän ohjaa peliä ja pitää kovaa ääntä, mikä on tärkeä ominaisuus meille. Alakertamme ja oikeastaan koko joukkueemme kaipaa sitä. Hänestä näkee, että on ollut Yhdysvalloissa pitkään ja ottanut sieltä vaikutteita. Erittäin varma maalivahti ja perustorjunnat hyvää luokkaa. Uskon kimmoisuudenkin näkyvän ulostuloissa ja keskityspalloissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille

- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan