Hollannin pelaajat shokissa tappiostaan – "En tiedä mitä sanoa"
Hollannin pelaajat olivat pöllämystyneitä joukkueensa avaustappiosta. Hollannin piti ennakko-odotusten mukaan olla selkeästi parempi, mutta kentällä joukkue ei saanut tulosta aikaan hallinnasta huolimatta.
– Me hukkasimme mahdollisuuden. Heidän maalin johtanut tilanne syntyi kulman jälkeisestä pompusta, joka oli heidän ainoa paikkansa ottelussa. Me puolestaan loimme paljon hyviä paikkoja. Aika erikoista että hävisimme, keskikenttäpelaaja Mark van Bommel kertoi UEFA.com:lle ottelun jälkeen.
– Kolmesta-viiteen miestä sai loistavia paikkoja, osuimme tolppaan ja niin edespäin. En tiedä oikein mitä sanoa. Nämä kolme pistettä olisivat olleet elintärkeitä meille.
Hollanti haki ottelun loppupuolella hyökkäysvoimaa vaihdoilla. Kolme puolustavampaa pelaaja vaihdettiin hyökkäävämpiin vaihtoehtoihin. Tämäkään ei joukkuetta auttanut.
– Pallo pitäisi saada maaliin. Se siitä. Olemme erittäin pettyneitä. Jos lauomme viisitoista kertaa ja emme saa palloa sisään, niin ehkä loppujen lopuksi emme edes ansainneet voittoa, toisella puoliajalla kentälle vaihdettu Rafael Van Der Vaart puolestaan pohti.
– Nyt pitää todennäköisesti voittaa molemmat pelit mitä on jäljellä. Tämä oli todellakin suuri pettymys.
Hollanti pelaa Saksaa vastaan tiistaina ja Portugalia vastaan sunnuntaina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”