Lankeaako Mario Balotelli tyhmyyksiin? – ”Hänen on kannettava vastuunsa”
Italian kuumaveristä tähtihyökkääjää Mario Balotellia on varoitettu Englanti-puolivälierän alla menettämästä hermojaan ja ohjattu kantamaan vastuuta, kertoo brittilehti The Guardian.
21-vuotias Balotelli on tunnettu äkkipikaisuudestaan, joten ei olisi yllätys, jos kärkimies joutuisi ylimääräisen kuumennuksen kohteeksi sunnuntaina. Englannin ja Manchester Cityn peluri James Milner on jo vihjannut, että pilkkakirves saattaa iskeytyä seurakaverin suuntaan.
Italian luotsi Cesare Prandelli jätti hyökkääjätähtensä pois avauskokoonpanosta viimeisessä lohkovaiheen pelissä Irlantia vastaan. Balotelli vastasi luottamuspulaan iskemällä komean osuman vaihdosta kentälle päästyään. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan nappiin, sillä maalituuletuksen aikana joukkuetoveri joutui estämään kärkimiehen mahdollisen verbaalisen ilotulituksen.
– Hänen on hyväksyttävä valmentajan päätökset, AS Roman Daniele De Rossi toteaa lehden haastattelussa.
– Hän syyllistyy virheisiin kentän ulkopuolella, mutta nyt hänen vastuullaan on lopettaa ne ja pelata loistava peli. Hänellä on laatua tehdä niin. Olemme täällä voittaaksemme EM-kisat, joten jokaisen on kannettava vastuunsa, keskikenttäpelaaja tietää.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja