Shefki Kuqille uusi työpaikka!
Maajoukkueen ja brittikenttien legenda Shefki Kuqi sekä peliyhtiö ovat sopineet yhteistyöstä, joka aloitetaan EM-kisojen alla ja käynnistetään täysimittaisesti tulevana syksynä. Unibetin jalkapalloasiantuntijana Kuqi kommentoi jatkossa värikkääseen tyyliinsä ajankohtaisia tapahtumia kansainvälisiltä jalkapallokentiltä.
Muun muassa Newcastlessa ja Blackburnissa urallaan pelannut Kuqi kertoo syksystä lähtien säännöllisesti asiantuntijanäkemyksiään muun muassa Valioliigasta, Mestarien liigasta ja Suomen maajoukkueen edesottamuksista. Härkämäisellä asenteellaan fanien suosikiksi nousseelta Kuqilta kuullaan myös tarinoita brittikenttien arjesta. Lisäksi mies osallistuu Unibetin toimintaan muun muassa erilaisissa tapahtumissa.
Ensi kaudella Englannin ykkösliigan Oldhamissa jatkava Kuqi odottaa yhteistyötä innolla.
– Tämä on minulle uusi, kiinnostava haaste. Uskon, että pystyn tarjoamaan jalkapallon ystäville vuosien mittaan hankittua tietämystä Englannin kentiltä ja muista sarjoista. Olen pelannut pitkään monissa eri liigoissa, ja tunnen pelaajat, valmentajat ja joukkueiden pelityylit hyvin. Tarkoitus on myös päästä tapaamaan mahdollisimman paljon faneja, Kuqi kertoo.
Myös Unibet on tyytyväinen sopimukseen voimahyökkääjän kanssa.
– Shefkin saaminen Unibetin riveihin on mahtava juttu. Mies on elävä legenda, jonka periksiantamaton asenne ja iloinen persoona eivät jätä ketään kylmäksi. Haluamme tarjota futisfaneille paitsi parasta asiantuntemusta ja vetovinkkejä, myös värikkäitä kuulumisia brittijalkapallon arjesta. Olen varma, että Shefkistä tulee erinomainen aisapari lätkäasiantuntijallemme Esa ”Tiki” Tikkaselle, Unibetin maajohtaja Antti Tikka kommentoi.
Kuqi on kautta aikain ylivoimaisesti eniten Englannin liigakentillä maaleja tehnyt suomalaispelaaja. Hänellä on suomalaisista selkeä ykköstila myös brittikentillä edustettujen seurojen määrässä. Maajoukkueessa Kuqi on pelannut yhteensä 62 ottelua, joissa hän on tehnyt seitsemän maalia.
LUE MYÖS:
- New Yorkissa nähtiin harvinaisen ala-arvoinen hyökkäys Lionel Messiä kohtaan – ”Tämä on erittäin häiritsevää”
- Kuivat putket poikki! KuPS nousi FC Interin kantaan
- Lähde: KuPS ja Inter maajoukkuehyökkääjän perässä
- Hurja viimeistely! Antoine Griezmann syötti Puskás-palkinnon arvoisen maalin
- José Mourinholta erikoinen kommentti tähtipelaajastaan
- Huikea osuma! Leo Walta upotti vapaapotkun lähes 30 metristä – katso video
- Lionel Messi jatkoi hurjaa tahtiaan: ”En rehellisesti voi uskoa”
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Lionel Messi jatkoi hurjaa tahtiaan: ”En rehellisesti voi uskoa”
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä
Maajoukkueen ja brittikenttien legenda Shefki Kuqi sekä peliyhtiö