Siirtyykö suomalaislupaus ulkomaille elokuussa? – ”Emme seurana tule olemaan esteenä”
Kerroimme maanantaina, että AC Oulun huippulupaus Matias Ojala vietti viime viikon testileirillä Hampurissa Saksan 2. Bundesliigassa pelaavan FC St. Paulin organisaatiossa. Oululaisseuran urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela uskoo, että seurat tulevat keskustelemaan 17-vuotiaan lupauksen siirrosta lähitulevaisuudessa.
– Nyt ei ole neuvotteluja käyty. Uskomme kuitenkin, että sieltä jotain jatkoa tulee, mutta vielä ei tiedetä sen tarkemmin. Olemme maltillisia, mutta olemme kuulleet, että Matiaksella on mennyt siellä hyvin. Ei kuitenkaan kannata mennä asioiden edelle.
– Nyt menemme Matiaksen ehdoilla. On ensiarvoisen tärkeää, että seuran kiinnostus Matiasta kohtaan on konkreettista. On hyvä, että poika on päässyt kokeilemaan siipiään ulkomaille. Tuollaiset kokemukset antavat virtaa treenata, Nurmela valottaa SuomiFutis-sivustolle.
Saksasta kantautuneiden tietojen mukaan 17-vuotiaan taitoniekan kintereillä olisi muitakin Euroopan seuroja.
– Kiinnostusta on ollut keväästä asti muiltakin saksalaisilta seuroilta. Ojala treenasi tosiaan St. Paulin kanssa, mutta oli siellä muitakin seuroja tarkkailemassa, Nurmela kertoo mutta ei suostu paljastamaan seurojen nimiä tässä vaiheessa.
Ulkomaille elokuun siirtoikkunassa?
Suomen A-maajoukkueen entinen luottomies näkee Ojalan tulevaisuuden valoisana. – Matiaksen suuri vahvuus on se, että hän pelaa ikäisekseen kypsää jalkapalloa, mutta toki hänellä on vielä kehittämistä jokaisella osa-alueella. – Hän on myös sosiaalisesti lahjakas, mikä on erittäin tärkeä juttu ulkomailla. Tästä sosiaalisuudesta tuli myös kiitosta saksalaisjoukkueelta. Sosiaaliset taidot auttavat omaa kehitystä, Nurmela muistuttaa. AC Oulun urheilutoimenjohtajan mukaan suurlupaus saattaa siirtyä ulkomaille piakkoin. – Kukaan ei voi koskaan sanoa, milloin on aika lähteä ulkomaille. Täytyy löytää oikea aika ja paikka. Me emme seurana tule olemaan esteenä. En pitäisi mahdottomana sitä, että hän siirtyisi ulkomaille jo tulevan siirtoikkunan aikana. Tärkeintä on kuitenkin se, että seuralla on todellinen halu kehittää häntä. Jaakko KäyhköLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen