Tekeekö HIFK ihmeen? – ”Paljon helpompi mennä eteenpäin nyt”

Ykkösessä pelaava HIFK nappasi vasta torstaina kauden ensimmäisen kotivoittonsa, kun se kaatoi AC Oulun maalein 1-0.
HIFK keikkuu tällä hetkellä sarjajumbona, ja moni on ollut valmis tuomitsemaan joukkueen sarjaporrasta alemmas jo pidemmän aikaa. Voiton myötä HIFK kuitenkin nousi 14 pisteeseen, joten matkaa putoamisviivan yläpuolelle on kahdeksan pistettä.
– Olimme heinäkuussa pahassa kurimuksessa loukkaantumisten takia. Nousujohteinen kehitys alkoi oikeastaan Viikingit-ottelusta muutama viikko sitten. Joukkue puolustaa nyt paremmin, mutta pystymme myös pitämään palloa ja hyökkäämään enemmän kuin aiemmin. Vaikeuksista huolimatta joukkue on pysynyt tiiviinä. Katsotaan, mikä merkitys tällä voitolla on. Joka tapauksessa on paljon helpompi mennä eteenpäin nyt kun ensimmäinen kotivoitto on lopultakin otettu, päävalmentaja Juha Moilanen veistelee seuran nettisivuilla.
Tähtirinnat pelaavat ensi viikon keskiviikkona elintärkeän vierasottelun FC Hämeenlinnaa vastaan. Hämeenlinnalaiset ovat sarjataulukossa pisteen edelllä helsinkiläisiä, joten tiedossa on todellinen kuuden pisteen trilleri! Keskiviikon koitoksen jälkeen sarjasta on pelaamatta viisi kierrosta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen