RoPS hankki maalivahdin – ”Tällaisella kolmikolla voi lähteä Veikkausliigaan hyvillä mielin”
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseura on vahvistanut maalivahtiosastoaan. Oskari Forsman, 24, liittyy seuraan kahden vuoden mittaisella pelaajasopimuksella.
Vahti on pelannut tällä kaudella Kakkosessa FC Jazzin joukkueessa. Veikkausliigakokemusta miehellä on FC Interin riveistä kausilta 2007-2008. Lisäksi Forsman on pelannut kolme kautta Ykkösessä Oulun Palloseuran ja FC KooTeePeen riveissä.
RoPS:n maalivahtivalmentaja Matti Vikman on hankintaan tyytyväinen.
– Oskari tuo lisää kilpailua maalivahtiosastollemme. Tällaisella maalivahtikolmikolla (Pauli Tuisku, Mikko Vilmunen sekä Forsman) voi lähteä Veikkausliigaan hyvillä mielin. Odotammekin, että Oskari näyttää heti tullessaan Rovaniemelle osaamisensa, sekä haastaa Vilmusen taisteluun ykkösvahdin paikasta, Vikman toteaa seuran nettisivuilla.
Forsman tietää myös itse, että hän joutuu taistelemaan minuuteista.
– Minut hankittiin tänne luomaan kilpailutilannetta, ja otan sen haasteen vastaan erittäin innokkaana. Tiedostan, että Mikko Vilmunen on maalivahtina hyvää liigatasoa, ja arvostan häntä sen myötä.
– Se on tehty selväksi, että kaikki on nyt minusta itsestä kiinni, ja se jos mikä on sellainen lause, mikä on omiaan motivoimaan minua eteenpäin kohti tavoitettani eli avauskokoonpanopaikan ansaitsemista, pelimies sanailee.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Turkki joutui pettymään MM-avauksessaan – valmentaja pyysi anteeksi
- Neuvottelut loppusuoralla – Robin Lod saamassa nimekkään joukkuetoverin
- Australia järjesti yllätyksen MM-viheriöllä
- Brasilia joutui pettymään MM-avauksessaan
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta