Kolme viimeistä kautta Hollannin De Graafschapissa pelannut Jussi Kujala on palannut Suomeen ja edustaa loppukauden Kakkosen Ilvestä, kertoo tampelaisseura nettisivuillaan.

Elokuussa tulppaanimaan PEC Zwollen testissä vaille sopimusta jäänyt pelimies taistelee uuden seuransa väreissä mahdollisesti jo keskiviikkona ottelussa Härmää vastaan, mikäli miehen pelilupa saapuu Palloliitosta ajoissa.

Keskikentällä ja keskuspuolustuksessa viihtyvän 29-vuotiaan konkarin paluu kasvattiseuraan on suuri asia organisaatiolle.

– Jussi tuli suurella sydämellä auttamaan Ilvestä nousutavoitteissaan. Jos Jussi olisi ajatellut asiaa taloudellisesti, olisi hän nyt jossain muualla. On hienoa huomata kuinka vahvasti Ilves-sydän sykkii kaverilla. Jussi on mahtava persoona ja kovan luokan pelimies. Kujalan paluu Ilvekseen ei ole pelkästään iso juttu joukkueelle vaan koko seuralle sekä tamperelaiselle futiskansalle, Ilves Edustus Oy:n puheenjohtaja Tomi Erola iloitsee.

Kujala on pelannut Veikkausliigassa 132 ottelun verran TPS:n ja TamUn riveissä. A-maajoukkuepaidan hän on vetänyt ylleen neljästi.