Saksalaiset ihmeissään romahduksesta – "Ehkä se oli tarvittava opetus meille"
Kuva: Getty Images
Saksan ja Ruotsin MM-karsintaottelu tiistaina jää historiaan yhtenä merkittävimmistä nousuista huipputason kamppailuissa, kun Ruotsi nousi 0-4-tappioasemasta 4-4-tasapeliin viimeisen puolen tunnin aikana, tasoitusmaalin syntyessä lisäajan kolmannella minuutilla.
Saksa tunnetaan joukkueena, jonka suoritusvarmuus on maailman huippua. Eilen se oli kateissa, mikä ihmetytti joukkueen omiakin pelaajia.
– En osaa nyt selittää, mitä oikein tapahtui. Olemme erittäin pettyneitä ottelun loppuun, saksalaistoppari Per Mertesacker kertoi Soccerway.com:lle.
Seurajoukkuetasolla Arsenalissa pelaava puolustaja teki joukkueelleen 3-0-maalin ensimmäisellä puoliajalla, jolloin kaikki näytti hyvältä.
Myöhemmin hän pystyi vain katselemaan vierestä, kun Zlatan Ibrahimovic puski Ruotsin ensimmäisen maalin ja käynnisti kirin reilun tunnin pelin jälkeen. Loppu onkin jo historiaa.
– Neljänkään maalin jälkeen ei saisi pelata puolella teholla. Sellainen ei toimi tällä tasolla. Ruotsin tasoista joukkuetta vastaan jokaisesta virheestä rangaistaan.
Pistemenetys oli Saksalle ensimmäinen kolmen voitto-ottelun jälkeen näissä karsinnoissa. Tällä kertaa herätys todellisuuteen oli armelias, koska seuraaviin arvokisoihin on vielä aikaa.
– Ehkä se oli tarvittava opetus meille. Karsinnat saattoi olla oikea paikka tällaiselle pelille. Näimme, että meidän pitää antaa 100-prosenttia joka hetki.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin